Blogi on muuttanut!

Jatkossa kirjoittelen M-Nationin alla, edelleen Fitnessfilosofin nimellä, tervetuloa lukemaan tästä! :-)

Uutisia ja yllätyksiä

Olen vihaan kyllästynyt. Se on hieno kappale Haloo Helsingiltä (tulee Juice kyllä aina mieleen, kun kuulen sen), mutta kuvaa myös hyvin tunteitani tällä hetkellä tämän hetken kuumimmista puheenaiheista ja ihmisten kiihkoilusta.

En ymmärrä, enkä hyväksy vihapuheita, saati -tekoja. Niillä ei saavuta koskaan mitään, hyvää ainakaan. Ymmärrän, että meitä on moneksi. Kapasiteetti ja lähtökohdat käsitellä asioita ovat erilaiset joka jannulla. Kaikki lähtee omasta itsetuntemuksesta ja itsevarmuudesta sekä itsensä hyväksymisestä puutteineen päivineen. Sen jälkeen katsoo jo hieman eri tavalla muuta maailmaa: se on vain erilainen, puutteineen päivineen. Mutta silti ihan yhtä hyvä ja ainutlaatuinen. Jopa mielenkiintoinen.

Ei silti tarvitse hyväksyä väkivaltaa, en sitä tarkoita. Mutta omien ennakkoluulojen ja ajatuskaavojen (varsinkin kangistuneiden) tunnistaminen on hyvin tärkeää. Suvaitsevaisuus ja empatia kertovat kehittyneestä itsetuntemuksesta ja itsevarmuudesta, eritoten henkisestä kasvusta.

Matkailu avartaa, sanotaan. Se on totta. Siitä saa perspektiiviä tähän koto-Suomeen ja maailman erilaisuuteen. Myös lukeminen avartaa. Suosittelen sitäkin. Varsinkin, jos ei ole mahdollisuutta matkustaa. Aloittaa voi vaikka tästä Reetta Rädyn Suomi-ihmettelystä. Rauhaa, rakkautta, avarakatseisuutta ja empatiaa. Sitä toivon kaikilta, menemättä tämän enempää mihinkään päivän aiheisiin...

Yllätys yllätys!

 

Jo ihan tuota kaikkea negatiivisuutta ja vihanlietsontaa vastaan nostan esiin positiivisten tekojen idean. Lähipiirini tietääkin sen, että lahjojen keksiminen ja iloisesti yllättäminen on lempipuuhaani. Viimeksi sunnuntaina toimitin onnittelukukat kortin kera Oulun SM-karsinnasta jatkoon päässeelle ystävälleni Virpille (Onnea vielä kerran, Lahdessa jatketaan!). Kyse ei ole mistään suurista asioista. Kyse on siitä, että uhraa pienen ajatuksen - positiivisen ajatuksen - sille ihmiselle, jonka aikoo yllättää. Osoittaa, että on ajatellut häntä. Huomaavaista, eikö?

Kokeile! Mieti, kenet juuri sinä voisit yllättää? Miten voisit häntä ilahduttaa? Mistä hän pitää? Pieniä asioita, mutta suuri merkitys. Usko minua! Ja siitä tulee äärettömän hyvä mieli ja olo - molemmille! Sama pätee myös toisten auttamiseen.  Mutta älä odota vastapalveluksia. Tee se vain siksi, että haluat joko yllätykselläsi piristää tai osoittaa, että yllätettävä on sinulle tärkeä tai antamallasi avulla osaltasi helpottaa autettavan ahdinkoa tai puutetta. Ideoita yllätykseen ja myös avuntarvitsijoita on maailma pullollaan! Mitä sinä keksit tai miten sinä voisit auttaa? Sen ei tarvitse olla mitään suureellista. Pienilläkin positiivisilla teoilla on merkitystä.

Mutta voihan yllätys joskus olla suureellistakin, kuten Ylen SuomiLOVE-ohjelmassa, oletteko sattuneet katsomaan? Laitan tähän teille piristykseksi (Osmo Ikosen ja Elton Johnin fanina) yhden mainiosti toteutetun yllätyksen kyseisestä ohjelmasta:

UUTISIA: blogi muuttaa!

 

Kyllä. Ehkäpä jopa tällä viikolla. Minulla on ilo ja kunnia siirtyä M-Nationin blogiyhteisöön. Blogilistoissa siellä Fitnessfilosofi jo näkyykin. Katsotaan, miten pian saadaan konkretiassa muutto toteutumaan ja sisältö siirrettyä myös. Mahtavaa kerrassaan! Olkaahan kuulolla muruset!

Iloa ja valoa - ja..... yllätyksiä? ;-)

Kisakertomusta - ja uutta putkeen!

Asenteella arjessakin etenee hommat!

Huh huh, kylläpä on ollut sellaista haipakkaa viime aikoina niin työssä kuin arjessa muutenkin! Eikä tuo tahti eroa viime viikosta, eikä näytä kyllä helpottavan tulevat viikotkaan!

Mutta mikä mahtavaa, niin hyvällä sykkeellä ja mielellä edetään joka rintamalla. Hammasta purraan vain hetkittäin tiukoissa tilanteissa ja otetaan niin sanottu "beast mode" käyttöön!

Tiistaina ehdin jopa ensimmäistä kertaa treenaamaan Energyn Ylämyllyn salille, jossa myös hiottiin Virpin kanssa vielä poseerausta tulevaa viikonloppua varten. Täytyy kyllä sanoa, että Virpillä on jo niin selkäytimessä tuo esiintyminen!

Jyväskylän kisahuumaa

Käydäänpä silti asiaan eli kisatunnelmiin. Jyväskylässä oli siis viime lauantaina ensimmäinen SM-karsintakilpailu. Oli taas upea kokemus olla mukana fitnesskisoissa, vaikkakin kannustus- ja huoltojoukoissa tällä kertaa.

Virpillä oli jo perjantai-iltana kaikille kilpailijoille pakollinen kilpailijarekisteröinti, jossa tarkistettiin myös kisa-asu (esim. että housuosa peittää tarpeeksi pakaroita, kisakengissä ei ole platformia eli korokepohjaa päkiän alla jne.).

Melkoinen vilske kävikin Sokos hotelli Alexandrassa, kun bodyväki jonotteli kokoustilassa järjestettyy tilaisuuteen. Osalla dieetti selvästi jo painoi ja ilme oli todella väsynyt, joillakin olo jopa heikko. Pääosin porukassa kuitenkin lähes poikkeuksetta näkyi sitä iloista ilmettä ja seuraavan päivän odotusta: H-hetki oli lähellä!

Illalla Virpi pääsi vielä oman tiiminsä (Sportlife Nutrition) huoltajan (ihana Taina) maalattavaksi: ensimmäinen kerros Jan Tana -kisaväriä.

Minä sain onneksi vapautuksen värjäämisestä, kun tiimin ammattilainen oli käytettävissä. Mielenkiinnolla seurasin ja kyselin kuitenkin ja ehkäpä joskus tuota Jan Tanaakin pääsen huoltajana työstämään jonkun iholle. Nyt on ainakin ammattilaiselta nähty mallia. Jännä juttu, miten värit käyttäytyvät jokaisen iholla hieman eri lailla. Siihen vaikuttaa muun muassa ihon PH. Virpillä yön hikoilu hieman vihersi paikoitellen väriä, mutta se on kuulemma yleistä ja siihenkin löytyi konstit kokeneelta tiimiväeltä!

Virpi noudatti valmentajan antamia ohjeita kellontarkkaan ja kirjaimellisesti. Ja niin se onkin tehtävä, koska jokaisella pienelläkin yksityiskohdalla on tarkoitus ja merkityksensä viimeistelyssä. Ennen nukkumaan menoa sitten vielä kisakuntoa kuivattavat viinit (tästä ei valitettavasti ole todistusaineistoa) huiviin - ja huoltajakin nautti pari lasillista ihan tuen vuoksi...

Kilpailija vielä psyykkasi itseään tilanteeseen sopivalla kirjallisuudella: Aki Hintsan Voittamisen antomia. Kuvassa jo puuvillakäsineet kädessä. Ihmetteleville selitettäköön, että puuvillakäsineillä yritetään ehkäistä sitä, ettei yön aikana kädet tahraa kroppaan laitettua väriä ja värillä tahraa esim. kasvojaan.

Lauantaiaamu alkoi yhteisellä kevyellä reippailulla kauniissa Jyväskylän rantamaisemassa. Pitihän se kaveriselfie tietenkin ottaa. Rannalla tepastelevia sorsia ei kuitenkaan kelpuutettu kuvaan!

Tämän jälkeen suuntasin itse aamupalalle (Ah, hotelliaamupala!) ja sen jälkeen hotellin hulppealle 100 neliön kuntosalille. Hyvin pystyin olkapäätreenin tekemään siellä. Jalkatreenin rytmitin suosiolla sunnuntaiksi kotisalille.

Sittenpä Virpillä olikin vuorossa toinen kerros kisaväriä ja tietysti kisalookin viimeistely: hiukset ja meikki.

Tässä vaiheessa sitä kilpailija viimeistään alkaa tuntemaan olonsa prinsessaksi, kun laitetaan tekoripsiä ja voimakasta esiintymismeikkiä. Mielestäni Virpin kisalook oli onnistunut ja sopi hänelle todella hyvin.

Huone täytyi luovuttaa jo puolenpäivän aikaan, joten rentoilimme hotellin aulatiloissa ennen siirtymistä kilpailupaikalle viereiseen Palvijonkiin.

Minun tehtäväkseni jäi lähinnä henkinen tuki ja kisaajan pitäminen hyvällä tuulella!

Niin nättinä ja keskittyneenä...

Minun kisalookini! :-)

Virpi kilpaili bodyfitneksen pituussarjassa alle 168 cm. Kilpailijoita oli paljon (muistaakseni 25) ja taso vaikutti kovalta, vaikka kyllä sinne ihan luokattoman kuntoisia tyttöjäkin lavalle oli kivunnut. Virpi joutui loppumetreillä vielä kolmen kilpailijan lisäeliminaatioon ja putosi valitettavasti tiukasti jatkosta.

Nopea analyysi valmentajan kanssa ja yhteistuumin kuvia katsellen ja keskustellen syntyi kuitenkin pian päätös osallistua tulevan lauantain Oulussa pidettävään toiseen SM-karsintaan. Hyvä Virpi! Periksi ei anneta! Itse en valitettavasti pääse sinne mukaan, mutta hengessä mukana kuitenkin ja toivon kovasti Virpille jatkopaikkaa Lahden SM-kisoihin!

Las Vegas ja Madrid

Ja kyllä tässä kisahuumaa on muutenkin fitnessmaailmassa! Viime viikonloppuna oli Olympia-viikonloppu eli fitnessammattilaisten kilpailu Las Vegasissa. Monien suuresti ihastelema (myös minun idolini) Nicole Wilkins jäi kunnoltaan ehkä hiukan pehmeäksi, eikä siten saavuttanut hakemaansa viidettä Olympiavoittoa. Ei se aina ammattilaisiltakaan onnistu kuulkaas! Eikä aina voi voittaa, mutta niin vain Nicolekin jälleen asetti uudet tavoitteet ja työ jatkuu.

Suomalaisittain jännitämme tulevana viikonloppuna Espanjan Madridissa järjestettäviä Arnold Amateur Europe -kisaa. Siellä onkin vankka edustus susirajalta, kun bodybuilder-herrat Mikko Ovaskainen ja Pekka Kotipohja molemmat nousevat lavalle. Mikolla saavutuksena jo SM-overall-titteli ja kokemusta ennestään Arnold Europe -kisoista ja Pekalla puolestaan plakkarissa hieno nuorten EM-pronssi. On siellä toki muitakin huikeita suomalaisia, esimerkiksi ilmiömäinen bodyfitness-kilpailija Hanna Saario, joka voitti viime vuonna overall-mestaruuden eli oli kaikista pituusluokkien voittajista vielä se paras.

Mielettömästi tsemppiä niin Ouluun kuin Madridiinkin, jännittävä viikonloppu tulossa! Täällä on kaikki sormet ja varpaat pystyssä!

<3 Iloa ja valoa - ja menestystä!

Kisaviikko käsillä

Suonet pullisteli ja poksahteli loppumetreillä!

Olen ihan kisafiiliksissä! Nyt on nimittäin kisaviikko, ei tosin minulla (jos nyt joku sitä ylipäätään epäili, heh). Lauantaina Jyväskylässä pidetään ensimmäinen karsintakilpailu syksyn SM-kisoihin, joissa kilpaillaan Suomen mestaruudesta bodyfitneksen pituussarjoissa. Keväällä Helsingissä käytiin jo masters- ja junioriluokkien SM-kisat. Keväällä ja syksyllä kilpaillaan toki muissakin fitnessurheilulajeissa (voit tutustua liiton sivuilla tarkemmin), mutta tuo bodyfitness tietysti omana lajinani kiinnostaa ja koskettaa eniten.

Kuntokuvaa ja kokkailuja

Juu, tämä ei ollut se kuntokuva! :-D

Palataanpa sitten filosofoinnista ihan arkisiin asioihin ja itse asiaan, nimittäin syömiseen. Sehän on yksi elämän pieniä iloja, mutta kehonrakennuksen, kehonkoostumuksen ja painonhallinnan kannalta myös erittäin tärkeä osatekijä. Itse sanonkin, että "ruoka on puolitreeniä" tai "hyvin syöty on puoliksi treenattu"!

Netti on pullollaan vinkkejä treeniä ja tavoitteita tukevasta ravinnosta. Oleellista on ymmärtää, että tämäkin riippuu jokaisen omakohtaisesta tilanteesta (esim. rasvaprosentti, tavoite) sekä yksilöllisistä ominaisuuksista (aineenvaihdunta, hiilarien sietokyky jne.).

Syö, niin kasvat!

Vaan tämä. Kuva loppukesältä ennen auringonottoa.

Yksi asia näyttää kuitenkin tulleen jo monesti todistetuksi: lihaskasvua ei tapahdu miinuskaloreilla. Valitettavasti. Dieetillä ja kisakaudella ei siis juurikaan tehdä kroppaan enää lihasta, vaan yritetään kynsin hampain säilyttää ne jo kasvatetut. Tästä olenkin kirjoitellut jo aiemmin dieetin yhteydessä.

Lihaskasvua ajatellen on siis yksinkertaisesti syötävä enemmän kuin kuluttaa, jotta lihakset saavat tarvittavan energian kasvuun. Toki siinä rinnalla on treenattava kovaa, mutta siellä salilla saa hinkata ja hinkata ihan ilman tuloksia, jos ei ymmärrä tätä perustavanlaatuista realiteettia syömisestä. On uskallettava syödä.

Kieltämättä itsekin olen ollut tarkkana kertyvien kilojen kanssa kisojen jälkeen, vaikka rennommin ja runsaammin olen syönytkin. Nyt vain on syötävä vieläkin enemmän! Tuon kuntokuvan mukaan olen todella siistissä kunnossa offikaudella eli dieetin ja kisakauden ulkopuolella. Jopa liiankin tiukassa kunnossa... Nyt on siis poistuttava mukavuusalueelta niin kovissa treeneissä, mutta myös oman kehonkoostumuksen ja kehonkuvan suhteen. On siedettävä pehmeämpää kuntoa ja syötävä enemmän - tosin hallitusti ja mietitysti.

Pata ja kattila soimaan!

Voiko sitten syödä ihan mitä vaan, mutta enemmän? Ei se valitettavasti ihan niin mene. Parhaisiin tuloksiin pääsee puhtaalla ja monipuolisesti kehoa ravitsevalla ravinnolla (Tästä kirjoitinkin jo aiemmin, voit lukea tästä.) Arjessa ruoanvalmistus vaatii hieman vaivaa, mutta sen ei tarvitse viedä tuhottomasti aikaa. Fitnessihmiset suosivat ns. foodpreppiä (food preperation) eli ruoan valmistamista yhdellä kertaa useammalle aterialle ja jopa useammalle päivälle. Perheenäideillehän tämä on hyvinkin tuttua juttua ihan ilman hifistelyjä ja hienoja käsitteitä, eikö?! Nytpä hieman kokkailujani kuvin. Kuten näette, arjessa suosin nopeaa ja yksinkertaista. Seuraavassa erityisesti vinkkejä jauhelihan käyttöön:

Bataattiranskalaiset: pilko tikuiksi, lorauta oliiviöljyä, lisää suolaa ja pippuria. Vasta äskettäin kuulin vinkin, että jos haluaa rapeammat, niin huuhtele leikatut palat vedellä ja pyyhi enin tärkkelys ennen öljyn ja mausteiden lisäämistä, jolloin tulisi rapeampi lopputulos, mutten ole itse kokeillut tuota. Uunissa 225 astetta, noin 30-40 minuuttia, että ranskikset ovat sisältä pehmeitä.

Broileripyörykät: ihan yksinkertaisesti mausta broilerinjauheliha haluamillasi mausteilla ja muotoile pyöryköitä. Ja ei, et tarvitse kermaviilejä tai korppujauhoja. Jos jostain syystä kaipaat sitkoa, niin kokeile kananmunan valkuaista. Pyörykät voi laittaa suoraan uuniin, itse paistoin niihin ensin hieman väriä pannulla kookosöljyssä.

Kesäkurpitsaveneet:
Koverra sisus ja asettele pellille. Mausta jauheliha (tässä muistaakseni luomukyyttöä) ja päälle voi laittaa fetaa, vuohenjuustoa tai vaikkapa tavallista juustoraastetta.
Uunin lämpötila esim. 225 astetta ja niin pitkään, että kesäkurpitsa hieman pehmenee ja juusto sulaa, n. 30 min.













Peuranlihaa (suomalaista, pannulle pihviksi), kanttarelleja (maakunnasta, kermakastikkeeseen) ja kyllä, joskus voi offilla ottaa hieman punaviiniäkin...

Muffinivuokiin voi tehdä suolaisiakin herkkuja. Niiden avulla syntyy kätevästi annosmunakkaat ja nyt kokeilin pieniin lihamurekkeisiin. Voitelin silikonimuotit kookosöljyllä ja sekoitin limousinehärän jauhelihaa, punasipulia, valkosipulia ja runsaasti mausteita. Päälle ei ole pakko laittaa mitään, mutta tässä vähärasvaista fetaa. 225 astetta ja uuniin 20-30 minuuttia, kun pinta ruskistunut ja näyttää irronneen hieman reunoistaan.

Luomukyytön maustettua jauhelihaa kebabtikkuihin ja grilliin!

Uunilohi (suolaa ja kalamaustetta ja uuniin), uusia perunoita ja kermakanttarellikastiketta.

Itsellä sama annoksena, perunoiden tilalla suosin bataattia.

Täytettyjä paprikoita. Omassa pelkistetyssä versiossani keitän hetken puoliksi halkomiani paprikoita kattilassa vedessä, että pehmenevät. Sitten pellille ja täytän maustetulla jauhelija-riisi-seoksella. Käytän usein jasminriisiä, koska jää sopivan kosteaksi, niin ei kaipaa mitään tuorejuustoja tms.
Tässä päällä edamjuustoviipale, joskus vuohenjuustoa, joskus ihan ilman.Uunissa jälleen 225 astetta ja max. 30 min, oikeastaan vaan niin, että juusto sulaa ja saa hieman väriä.

Tällaisen lounaan otin töihin mukaan.

Uusiksi meni - kakkukokeilu osa 2.

Sitten palataan koekeittiön kakkukokeiluihin. Aiemmin kerroinkin kokeilleeni Hanna Skytän proteiinisuklaamuffiohjetta, tosin minulta puuttui reseptin Promeal-jauhe ja tulos turhankin löysä.
Nyt sitten ostin Energy Training Day -tapahtumasta itse Marko Savolaiselta oikean purnukan ja uutta koetta kehiin.
Nyt rakenne huomattavasti tasaisempi ja mielestäni sopivan löysä (Ah, mutakakut ovat parasta!)

Suosittelen kuitenkin nauttimaan heti tuoreeltaan ja jopa lämpimänä. Siten parasta. Nahkistuu ja sitkistyy valitettavasti pidempään seistessä.
Nyt tarjoilin jännityksellä kermajäätelön kanssa kriittisille koemaistajille täällä kotona - ja upposihan se, jopa kehujen kera! Ei niin imelä kuin perinteinen mutakakku, mutta suositeltava terveellisempi versio. Ja se kertoo minulle paljon, jos maistuu miehelle ja lapsillekin (ovat melko skeptisiä terveysruokakokeilujeni suhteen, heh)!

Iloa ja valoa - ja kivoja kokkailuhetkiä keittössä! <3

Olen parantunut...

...perfektionisti. Tai no, kai se on yhtä ikuista taistelua, kuten minkä tahansa riippuvuuden kanssa (niitä mitenkään väheksymättä). Olen kuitenkin aivan eri lailla armollinen itselleni nyt, kuin silloin parikymppisenä. Ehkä elämä on jo kympin tytölle opettanut, ettei kaikessa ja kaiken aikaa voi olla täydellinen - eikä tarvitse!

Erittäin hyvä ellei täydellinen?

Oikeastaan hieman pelottaa jopa tämä nykyinen somekulttuuri ja "ideaaliselfiet". Maailma näyttää tuosta näkökulmasta ihan helvetin täydelliseltä. Fitness- ja muotimaailma eritoten. Kuvissa stailatut mallimaiset tytöt poseeraavat törröhuulin ja pursuavin tissein vimosenpäälle tukka laitettuna, viimeisin muotivaatevillityskolttu niskassaan. Sama vaikutelma jopa salikuvissa. Viimeisen toiston aiheuttamaa tuskanilmettä ei näy ja hikikin on vain vauvaöljyä solariumilla tai kisavärillä aikaansaadun rusketuksen pinnalla? Ja kaikki tämä ammattivalokuvaajan ikuistamana.

Huulentörrötystä, suodatusta, himmennystä... Onko hyvä?

Selfietkin julkaistaan sen jälkeen, kun on sovelluksella tehty himmennykset, suodatukset, korostukset ja kavennukset (Juu, kaikki on nykyään mahdollista!) Kuvissa näkyvä kotikin on kuin asuntomessuilta tai sitten kuvausmiljöönä onkin Nizza, Milano tai Miami. Ah, kuinka täydellistä! Mutta onko se totta..?

No, on toki myönnettävä, että onhan tuo kaikki minulle, hyvin visuaaliselle ihmiselle, äärettömän miellyttävää katseltavaa. Ja esteettisyys nyt vain kuuluu olennaisena osana sekä muotiin että fitnekseen, eikä siinä sinällään olekaan mitään pahaa.

MUTTA. Minä tiedän ja ymmärrän eron tuon kuvamaailman ja todellisuuden välillä. Tiedän, millä on oikeasti merkitystä loppujen lopuksi tässä elämässä. Mutta aikuisuuden kynnyksellä olevalle epävarmalle nuorelle somemaailma näyttäytyy helposti totena ja asettaa varsinkin melkoisia ulkonäköpaineita. Se vaikuttaa identiteetin muodostumiseen ja arvomaailman rakentumiseen. Katri Sorsa kirjoitti aiheesta mielenkiintoisen ja hyvin omakohtaisen blogikirjoituksen, jossa toteaa omien kuviensa olleen hetken illuusioita, joista todellisuus oli kaukana. Kyllä tämä mietteliääksi vetää kahden tyttären äidin...

Ei niin tarkkaan mietitty, eikä varsinkaan stailattu, otos.

Oma perfektionismini ei kuitenkaan ole ollut sitä, että olisin halunnut muiden silmissä näyttää täydelliseltä tai että olisin halunnut luoda jotain illuusiota elämästäni. Se on enemmänkin kohdallani ollut asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja osaamisen optimointia. Olla paras minä, ei niinkään parempi muita. Varmasti tuo sama mentaliteetti vaikuttaa alitajuisesti myös fitnesskisaamisessani. Perfektionismista on eittämättä apua, kun on pilkulleen noudatettava annettuja ohjeita.

Elämä on kuitenkin ajan kuluessa jopa kantapään kautta opettanut oman epätäydellisyyteni sietämistä ja riittämättömyyden tunteen hyväksymistä. Oletko sinäkin tuskaillut joskus samaa? Se on tärkeää ja arvokasta, vaikkei heti siltä tunnukaan. Kun älyää, ettei todellakaan ole täydellinen ja hyväksyy sen, niin suvaitsee helpommin epätäydellisyyttä ja inhimillisyyttä myös muissa. Oppii jopa arvostamaan sitä. Tämä liittyy mielestäni myös erilaisuuden hyväksymiseen. Ihmisten epätäydellisyys ja erilaisuus tekevät tästä maailmasta juuri mielenkiintoisen!

Ahdistaako? Hyvä!

Näkyykö valoa tunnelin päässä? Hyväksy pimeys ja anna valon tulla?

Ei silti, suomalaisuuteen puolestaan tuntuu hyvin olennaisena osana kuuluvan niin kutsuttu pärjäämisen kulttuuri. Ja nimenomaan näennäinen pärjääminen. Sisulla vedetään vaikka väkisin - ja ihan itte! 

Pumpusta voi ottaa ja sieluun sattua, mutta kunhan ulospäin kaikki näyttää hyvältä. Jotenkin kuvaavaa on joskus aikanaan julkaistu tutkimus, jonka mukaan suomalaiset voivat henkisesti paremmin lamakausina, kun naapurillakaan ei ole varaa ostaa sitä uutta autoa. On tämä surkuhupaisaa, eikö?

Ei facebookit tai somemaailma näytä ainakaan kääntävän tätä kelkkaa. Paineita ladataan muuhunkin kuin pärjäämiseen. Pitäisi olla se täydellinen elämä? Totuus vain on, ettei aina voi mennä hyvin. Elämämme kun on yleensä melkoista aaltoliikettä, koska siihen vaikuttavat monet asiat ja ihmiset. Välillä muuttumattomuus aiheuttaa meissä tyytymättömyyttä, välillä muutos pelottaa. Tulee unettomuutta, ahdistusta ja jopa surua. Terveyskään ei ole itsestäänselvyys. Maaret Kallio on kirjoittanut huonon hyväksymisestä loistavan tekstin. Kun menee huonosti, on saatava mennä huonosti. Ahdistus ja negatiiviset tunteet ovat arvokkaita ja tärkeitä ja niitä on syytä kuunnella. Surullista ja jopa vaarallista on, jos siinä tilanteessa viimeiset energian rippeet käytetään kulissien ylläpitoon. Kun hyväksyy huonon tilanteen ja ahdistuksen, on avoin toivolle ja avulle. Se on aivan eri asia, kuin alistuminen tai luovuttaminen. Se on epätäydellisyyden hyväksymistä ja aitouden ensiaskeleet.

Iloa ja valoa pimenevään syksyyn! <3

"Sen näkee sinusta kyllä..."

Näin minulle aina silloin tällöin todetaan päin naamaa. Joskus minut jopa keskeytetään innostuneesta puheripulistani juurikin tuolla lauseella. No minkä näkee? Kuulemma sen, että olen onnellinen.

Tällä ilmeellä lähti yksi aamuni käyntiin.

Niin, kyllähän minä olen. Toki on niitä ärräpäähetkiä (vaikken juuri kiroilekaan) ja tyytymättömyyden aiheita minullakin, mutta pääsääntöisesti olen pulppuavan iloinen ja kyllä, onnellinen. Havahduin pohtimaan tätä asiaa eilen, kun luin Kukka Laakson blogitekstiä aiheeseen liittyen. Samaa mieltä olen hänen kanssaan siitä, että onnellisuuden tavoittelusta on tullut muotia ja jotenkin jopa pakko.
Aihe on toki ollut pinnalla aina, mutta nyt oppaita ja valmentajia on pilvin pimein ja ohjeita onneen on myös some pullollaan. Osallistu valmennukseen, kurssille, lue oppaita, ajattele positiivisesti, tee aarrekartta... Joka tuutista! Se voi jopa käydä ahdistavaksi, kun nyt ei olekaan mahdollisuutta hidastaa elämää tai lähteä retriitille. Onko sitten jotenkin huonompi ihminen, tai onnettomampi? Voiko olla onnellinen ihan arjessa, niillä elämänpelin nappuloilla, mitä kädessä on?

Hapatusta, mutta haitanneeko tuo?

 

Kukka Laakso kritisoi onnellisuusmuodin minäkeskeisyyttä ja teennäistä itseensä menemistä keinoin, jotka on kopioitu amerikkalaisilta naistenlehtien sivuilta. Toki itsekin välillä hymistelen Facebookissakin putkahteleville 10 askelta tasapainoon -tyyppisille elämänohjeille, mutta eivät ne silti väärin ole.

Olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi välillä pysähtyä kuulostelemaan oloaan ja tuntemuksiaan, pohtimaan omaa elämäänsä ja tyytyväisyyttään ja herättelemään unelmiaan. Ahdistaako? Onko paha olla? Vai eikö mikään enää tunnu miltään? Onko elämässäsi asioita, jotka saavat sinut hymyilemään? Tai innostumaan? Tunnetko itsesi ja pystytkö toteuttamaan itseäsi - edes jollain sinulle tärkeällä tavalla? Jos amerikkalainen hapatus saa pienen pysähtymisen ja jopa heräämisen aikaan, niin hieno juttu!

On nimittäin suorastaan hätkähdyttävää kohdata toistuvasti eri ihmisiä, jotka vilpittömästi ihailevat iloisuuttani ja onnellisuuttani - kuin löytäessään jonkun itse kadottamansa tai unohtamansa! Niissä keskusteluissa on havaittavissa jonkinlainen keskustelukumppanin herääminen siihen, että kyllä, elämässä saa ja pitää tehdä asioita, joista tykkää ja jotka kokee sydämenasioiksi. Miksi en tee - tai enää tee - niitä asioita? Minäkin haluan olla innostunut ja onnellinen! Yllättävää on huomata, miten usein se monilta unohtuu kiireen ja arjen pyörityksessä. Siis tehdä sitä, mitä rakastaa! Ja ei, kyse ei aina ole suurista asioista, vaan ehkä esimerkiksi unohtuneen lempiharrastuksen uudelleen kaivamisesta tai rapautuneen kunnon petraamisesta, siinä paremmassa kunnossa kun oli paljon onnellisempi... Pieniä, mutta toisaalta hyvin suuria asioita yhdelle ihmiselle!

Pieni pala rauhaa Suomen saaristossa juhannuksena.

 

Onni löytyy sisältä - vai löytyykö?

Aiemmin mainittuun havahtumiseen voivat auttaa oppaat ja valmentajat, mutta melkein paremmin ja kotikutoisemmin mielestäni hyvät ystävät. Viimeksi toissaviikonloppuna paransin itse maailmaa ystävättärieni kanssa. Mielestäni se on hyvä sanonta, parantaa maailmaa nimittäin. Erityisesti siinä keskusteluissa on oiva mahdollisuus parantaa omaa maailmaa, kun voi peilata omia ajatuksiaan, oloaan ja unelmiaan luottoihmisten kanssa, lempeässä ilmapiirissä. Hyvä keskustelu puhdistaa, rauhoittaa ja auttaa fokusoitumaan siihen, mikä on itselle tärkeää ja arvokasta. 

Mielestäni juuri toiset ihmiset opettavat meille eniten meistä itsestämme ja onnen tai hyvä elämän tavoittelussa on nimenomaan ensin opittava tuntemaan itsensä. Vaikka Kukka Laakso kritisoikin oppaiden sisäänpäinkääntymisen mentaliteettia, ei mielestäni onnellisuuteen ole muuta tietä. Sen verran saa ja tuleekin omaan napaan tuijottaa, että kasvattaa itsetuntemustaan. Kuka olet? Mitä haluat? Mistä pidät? Mitä rakastat? Mistä unelmoit? Teetkö nyt asioita, jotka tuovat iloa elämääsi ja saavat sinut innostuneena nousemaan sängystä aamulla? Mikä tekee juuri sinut onnelliseksi?

Kukaan muu ei voi tietää näitä asioita, eikä kukaan muu voi edesauttaa niitä toteutumaan, koska ei tiedä ja tunne niiden merkitystä juuri sinulle. Kyse on hyvin omakohtaisista asioista. Siksi sanonta "olet oman onnesi seppä" on osuva. Meillä on avaimet onneen. Jokaisella omansa. Sinullakin.

Välillä on hyvä pysähtyä. Ja olla ihan yksin.

 

Onnelliseksi ei tulla, vaan ollaan?

Paremman elämän ja onnellisuuden tavoittelussa ei kuitenkaan kannata olla perfektionisti. Täytyy osata olla ensin armollinen itselleen ja sitten oman elämänsä rajoituksille. Elämä kun ei ole täydellistä. Ei edes joka kerta, heh!

Kun ensin oppii tuntemaan itseään, saattaa jossain vaiheessa myös ymmärtää ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Joku aikaisemmin, joku ei koskaan. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja virheitä tekevät kaikki. Arvokkaita olemme silti. Elämä on yhtä epätäydellisyyttä pullollaan. Tärkeintä on oppia niin itsestään kuin elämästä ylipäätään. Tajuta myös, etteivät olosuhteet aina ole otolliset itselle tai niille omille tärkeille asioille, saati unelmille. Ymmärtää ja hyväksyä, vaikka se vaikeaa välillä onkin.

Se ei silti tarkoita, että elämä kaikkine epätäydellisyyksineen olisi yhtään sen huonompi. Kun oppii sietämään sitä ja elämän epävarmuutta, ollaan jo tärkeiden asioiden äärellä. Itsensä ymmärtäminen ja olemassa olevien olosuhteiden ja rajoitusten hyväksyminen tasoittaa tietä juurikin onnellisena olemiseen. Se tuo rauhaa ja tasapainoa, ja ehkä helpottaa myös sitä läsnäolemista tässä ja nyt.

Hyvä, parempi, oma elämä.

Silti olen sitä mieltä, ettei elämässä pitäisi tyytyä mihinkään. Elämä on liian arvokas ja lyhyt tehdäksemme asioita, joissa ei ole sydän mukana. Siinä hukataan aikaa ja energiaa monella tapaa. Helposti tehdään niin kuin muut odottavat ja tyydytään tilanteeseen.

Se tyytyminen ei vain palvele lopulta ketään, ei edes niitä läheisiä ihmisiä ympärillä. Jotkut silti tyytyvät koko elämänsä (ja sekin näkyy naamasta), toisilla ahdistus nousee jossain vaiheessa kriisin asteelle ja suuria elämänmuutoksia tehdäänkin sitten kertalaakista.

Oletko tyytyväinen elämääsi vai tyytynyt olosuhteisiin? Pysähdy hetkeksi ja mieti. Olet sen arvoinen. Ja elämä myös. Parempi, oma elämä.

Iloa ja valoa! <3

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku! (varoitus: sisältää ruokakuvia)

Hetken hurma, mutta mikä olo?

Kisojen jälkeen söin pari päivää ihan valmentajan luvan kanssa mitä halusin. Olin jopa yllättynyt, miten vatsa ja kroppa kesti yht'äkkisen muutoksen. Pian palasin kuitenkin ns. käänteiseen dieettiin eli lähdimme purkamaan dieettiä maltillisesti liikuntaa vähentämällä ja hiilihydraatteja lisäämällä.

Tiedossa oli, että keho imee kisan jälkeen ravintoa, niin hyvässä kuin pahassa. Hyvässä se tarkoittaa sitä, että kehittyminen eli lihaskasvukin on otollisinta tästä syystä juuri dieetin jälkeen, kun ravinto imeytyy tehokkaasti.

Pahassa? No, te tiedätte. Kyllä siinä on erittäin hyvä mahdollisuus lihoa pikavauhtia! Ja monelle on juuri niin valitettavasti käynytkin. Kun keho on ollut miinuskaloreilla pitkän aikaa, se tuumii ruokaa saadessaan, että nyt on varastoitava (rasvana), kun ei tiedä milloin alkaa taas niukka linja, heh! Ja dieetin jälkeen tuntuu todella, että voisi vain syödä ja syödä. Eikä sillä ole nälän kanssa mitään tekemistä...

Sokeri on huumetta

Ainakin minulle. Olen herkkusuu, myönnän. Mitä makeampi, sen parempi. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että juuri sokeri aiheuttaa kehossani sen pahimman olon. Ja jos vielä sen kaveriksi laitetaan vehnäjauho, niin jo on! Selkeästi ei toimi minun kehossani. Perinteiset kakut ovat siis ehdoton no-no!

Vaihtoehtoja onneksi on, eikä makeasta tarvitse luopua, vaikka sokerista luopuisikin. Siispä innolla olen koekeittiössäni kokeillut eri kakkureseptejä, joista seuraavassa muutama kuvin.

Olen näistä ohjeista kiitollinen Hanna Skytälle ja erityisesti hänen Fuel Food -kirjoillensa. Odotan innolla seuraavaa sarjan julkaisua!

Tein suklaakakun pohjan Hannan suklaakakkupohjaohjeen mukaisesti (tosin kun oli suurempi kakkuvuoka, tein sen 1,5 kertaisena). Ohje löytyy Fuelfood, proteiiniherkut ja -välipalat -kirjasta:

200g bataattisosetta

1 ison kananmunan valkuainen

1 kokonainen kananmuna

2 rkl vähärasvaista kookosjauhetta

4 rkl heraproteiinijauhetta (maustamaton tai suklaa, laitoin itse suklaan makuista)

1 rkl raakakaakaojauhetta

3/4 tl leivinjauhetta

3 pipetillistä steviatippoja, vanilja

kookosöljyä vuoan voiteluun

Voitele kakkuvuoka kookosöljyllä. (Tässä Hannan ohjeessa määritelty platinasilikonen kakkuvuoka, halkaisijaltaan noin 18-20cm. Itse käytin suurempaa, teflonista irtopohjavuokaa, joka löytyi kaapista.)

Soseuta kakkupohjan ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi. Maista taikinaa ja lisää tarvittaessa steviaa. Kaada taikina kakkuvuokaan ja tasoita pinta veitsellä.

Paista uunissa 175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Tarkkaile kypsymistä, koska proteiinileivonnaiset kuivuvat helposti.

Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki ennen kumoamista.

Täytyy myöntää, että olin yllättynyt, miten hyvä rakenne tähän kakkuun tuli, eikä bataatti maistunut ollenkaan. Kuorrutukseen sulatin tummaa suklaata, vatkasin kookoskerman (200ml tölkki) ja lisäsin raakakaakaojauhetta, steviatippoja sekä hieman kookossokeria. Leikkasin kakun kolmeen ohueen kerrokseen ja lisäsin väliin mangososetta ja osan kuorrutteesta ja loput sitten päälle. Koristelin tuuoreilla mansikoilla. Upea tuli, eikö?

Mutta ettei tule nyt pettymystä, on hyvä ymmärtää seuraava: näissä sallituissa herkuissa on hyvin vaikea saavuttaa äkkimakea lopputulos. Syötävän hyvää saa aikaan silti. Kannattaa kokeilla! Voit päästä eroon makeanhimosta juuri sokeria välttämällä ja makeuttamalla muilla keinoin...

Makea ananas-kookos-kakku

Tämä kakkuresepti (Hannan instassa julkaistu, seuraa: skyttahanna) ei sitten pettänyt makeuden suhteen. Rakenne jopa yllätti iloisesti - se on paras, minkä olen tähän asti koekeittiössäni kokenut proteiinileivonnaisten parissa!

5 annosta tällä reseptillä, halkaisijaltaan noin 14cm vuokaan, (Itse tuplasin reseptin ja tein pitkulaiseen, silikoniseen leipävuokaan.)

100 g voipapuja (butter beans, löytyy ihan marketista) + 1 rkl vettä
1 pieni kananmuna (40g)
1 pieni kananmunan valkuainen (30g)
2 rkl erytritolia (saa esim. Lifesta) tai kookossokeria (käytin itse jälkimmäistä)
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
1,5 rkl (15g) kookosjauhoja
1,5 rkl heraproteiinijauhetta, vaniljan makuinen
40g rahkaa tai turkkilaista jogurttia (itse käytin rahkaa)
steviaa maun mukaan
täytteeksi: tuoretta ananasta pieneksi pilkottuna

kuorrutus:
15 g kookosöljyä
15 g kookoshiutaleita
15 g mantelilastuja
1 rkl erytritolia (käytin itse kookossokeria, kun ei vielä tätä kaapissa silloin ollut)
(vaniljajauhetta, jos haluaa)

Surauta blenderissä tai sauvasekoittimella pavut ja vesi tahnaksi ja lisää sekaan munat ja sekoita tasaiseksi. Sekoita eri kulhossa kaikki kuivat aineet keskenään. Yhdistä nämä molemmat. Lisää rahka tai jogurtti ja kaada voideltuun vuokaan.
Hannan ohjeesta tuon kuorrutuksen sijoitus ja kakkuun yhdistäminen puuttuu, mutta lisäsin itse kuorrutteen vain taikinan päälle ja nopeasti uuniin 150-asteiseen uuniin, sillä sooda alkaa toimia heti sekoittamisen jälkeen. Seurana sitten voi nauttia vaikkapa rahkaa, vatkattua kookoskermaa tms. Makrot tässä erinomaiset (herkkua siis jos ajatellaan) eli 129 Kcal/annos ja 6,7 g proteiinia, 6,2 g hiilaria ja 8 g rasvaa. A vot!

Suklaamuffinsseista tuli mutakakkua

Muffinssit vaativat vielä harjoittelua - tai oikean ainesosan!

Sitten into piukassa kokeilin Hannan Body-lehden verkkosivuilla julkaistua muffinssiohjetta. Löydät sen täältä. Turhaan kirjoitan sitä erikseen. Ohjeen helppous yllätti positiivisesti, vain viisi ainesosaa!

Niin kiire oli tätä ohjetta kokeilla, että tein sen, vaikkei minulla ollut tuota Pro meal -ateriankorvikejauhoa. Käytin suklaan makuista heraproteiinijauhetta sen sijaan. Big mistake! Muffinsseista tulikin mutakakkua.... No ei silti, syötyä tuli nekin. Rakastan mutakakkua, joten sain kivat fiilarit kyllä sen puolesta tästä epäonnistumisesta, hih! Pro mealissä on mukana gluteenitonta kaurajauhetta ja luulen sen siksi käyttäytyvän paremmin uunissa...

Sen verran jäi tämä epäonnistuminen kaivelemaan, että ostin Energy Training Day -tapahtumasta reilu viikko sitten itse Marko Savolaiselta oikean ainesosan eli purkin Pro meal -ateriankorvikejauhetta suklaakeksin makuisena. Laitanpa kuvaa, kun ehdin tehdä uusinnan tästä.

Hieman vaivaa se vaatii, mutta paljon se antaa!
Seuraavalla kerralla sitten niitä suolaisia ruokaohjeita?

Iloa ja valoa! <3

Palautumista ja sulattelua

Blogin ääressä pitkästä aikaa. Otin tarkoituksella hieman etäisyyttä fitnessmaailmasta kevään kisojen jälkeen ja onhan viime bloggauksestakin aikaa vierähtänyt! Miten olen palautunut? Mitä olen puuhaillut? Mitkä ovat mietteet nyt?

Suorittamisesta läsnäoloon ja rentoutumiseen

Kokkasin intialaista ruokaa ystävättärille.

Heti kisan jälkeen olin edelleen jonkinlaisessa suoritustilassa ja äärimmäisen huolestunut treenien läpiviemisestä. Mieheni totesi minulle, että hänellä oli jotenkin sellainen käsitys, että kisan jälkeen voisi hieman hellittää? No niinpä.

Dieettimoodia piti siis oikeasti purkaa päästä, niin orientoitunut olin varsinkin treenien suhteen. Eikähän siinä sinällään ole mitään vikaa, mutta pitkään ei voi ylläpitää sellaista treenitahtia! Onneksi minulla oli sovittuna ja suunniteltuna jo loppukeväälle ja kesälle perheen ja ystävien kanssa tapaamisia ja kaikenlaista toimintaa. Siitä oli oikeasti apua näin jälkeenpäin ajatellen.

Kisan jälkeen oli intialaista illallista, syntymäpäivien juhlintaa, vaihteeksi penkkiurheilua (mm. Katajan suomenmestaruuden todistamista), koulujenpäätöstä, Powercupia Vaasassa tyttären lentopallojoukkueen mukana, juhannusta Suomen kauniissa merisaaristossa ja sukuloimassa, teatteria, tivolia ja sirkusta, häät Kiteellä, Farmarimessuja jne. Tässä poimittuja tunnelmia ja tapahtumia kuvin, olkaatte hyvät!

Joensuun Katajalle vihdoin koripallon SM-kultaa, jeeeeeeeeeee!!!!

Suomen suven perinteinen avaus Joensuun Laululavalla. Tuhannet lapset (esikoinen mukaanlukien) laulavat.

Tyttären lentopalloharrastus vei perheemme Vaasan Powercup-turnaukseen ja ensimmäistä kertaa kokeilimme karavaanarielämää ja itse myös koulumajoitusta.

Hieno tapahtuma ja paljon tunteita Powercupissa!

Lentiskentän laidalta löytyi toinenkin fitnessäiti, upea Hanna Saario!

Juhannusta vietimme jo kolmatta kertaa sukulaisten mökillä merisaaristossa. Kyllä sielu lepäsi!

Häissä Kiteellä. Aivan upea hääauto (sopi minun mekkooni, joten piti kuva ottaa)!

Suomen paras festari: Ilosaarirock!

Suvun tilalla piipahtamassa - ja makkaraa sekä tikkupullaa paistamassa.

Onko kilpailun jälkeen (fitness)elämää?

Jos mennään sitten vähän pintaa syvemmälle..? Täytyy myöntää, että minulta on vienyt aikaa sulatella tätä kisarupeamaa. Jotenkin kisan jälkeinen aika on tuntunut jopa dieettiin verrattuna vaikeammalta. Dieetillä oli niin helppo (?!) elää rutiininomaisesti niissä annetuissa raameissa tavoitetta kohti: tehdä treenit ja syödä ohjeen mukaan sekä huolehtia palautumisesta. Entäs nyt, kun tavoitetta ei ole?
No joku siellä tuumii heti, että siitä vain uutta tavoitetta asettamaan! Mutta kun en halunnut heti hötkyillä päätösten kanssa. Enkä halua kisapäätöstä tehdä vieläkään. Ehtii sen kyllä ja motivaation on oltava kohdallaan, kun tietää, mitä kisaaminen vaatii. Enkä minä tietenkään tuuliajolla ole ollut. Onhan minulla valmentajan treeniohjelmat ja ruokailuohjeet edelleen. Ei vain sellaista "sisäistä pakkoa" niitä noudattaa - ja se tekee siitä minulle vaikeaa. Hassua ja mielenkiintoista! Taas oppii jotain uutta itsestään...

On ollut todella mielenkiintoista makustella tätä offseason-elämää ja seurata, miten kroppa palautuu kisakireydestä ns. normimittoihin. Kiloja on tullut oikeastaan se, mitä valmentaja kaavailikin, noin 10 kiloa sitten kisojen - ja väittäisin, että tuossa kertymässä on myös lisää lihasta. Dieetin ansiosta olen oppinut aivan eri tavalla havainnoimaan kehon kättäytymistä ja tullut herkäksi huomaamaan, mikä tekee hyvän olon ja mikä taas ei. Miten keho reagoi erilaiseen syömiseen ja treenaamiseen, erilaiseen elämään kuin dieetillä. Täytyy kyllä näin jälkeenpäin todeta, etten ole koskaan voinut niin hyvin, kuin dieetillä - olin siis vielä energisempi ja iloisempi, kuin ihan jo luonnostaan olen, heh!  Toki loppuaika oli dieetilläkin rankkaa, sitä yhtään vähättelemättä. Mutta minun kehoni selkeästi rakastaa rytmiä, niin treeneissä, syömisessä kuin nukkumisessakin!

Varsinkin puhtaasti syöminen on parasta keholle ja mielelle! Toki rentoilukin on mukavaa ja mielestäni erityisesti henkisen palautumisen kannalta tärkeää, niin ravinnossa kuin treenissä. Ja vaikka kovasti liputankin puhtaan ruoan puolesta, olen edelleen sitä mieltä, ettei näissä asioissa - kuten elämässä ylipäätään - kannata ajatella mustavalkoisesti. (Rakastanhan itsekin punaviiniä ja kyytipoikana juustot tai tumma suklaa, nam!) En edelleenkään tule ketään (pyytämättä) neuvomaan syömisissä tai juomisissa, saati elämäntavoissa ylipäätään. Jokainen tekee siten, kuin parhaaksi näkee, kunhan ei loukkaa muita. Itselle selkeästi sopii puhtaasti syöminen ja kovaa treenaaminen - ihan parasta! Mutta on toki ollut hienoa huomata, että on voinut omalla esimerkillään kannustaa muita pitämään parempaa huolta itsestään, vaikka ihan pienin askelin. Se lämmittää mieltä! Ja ihan parasta on ollut tutustua huippuihin tyyppeihin, jotka jakavat saman innostuksen tähän lajiin ja elämäntapaan!

Kisan jälkeen tuli blogihiljaisuutta ehkä siksikin, että emmin omaa fitness-minääni, onko sitä? Tuntui (ja tuntuu edelleen), että olen varsin kaukana Fitnesspäiväkirjojen hahmoista, vaikka kisoissa menestyinkin (viides tila SM-kisoissa sitä mielestäni on). Ehkä epävarmuus johtui siitä, että fitness on minulle harrastus, eikä elämä. Erittäin tärkeä osa elämää silti, myönnän. Varsinkin jos edellä mainitut kova salitreeni ja puhdas ravinto kuuluvat käsitteeseen. Mutta ehkäpä olen jo ansainnut jonkinlaiset "kannukset"fitnessmaailmassa, ilman mitään hypetystä ja ihan nöyrästi. Ehkäpä fitnessiä voi harrastaa jokainen tavallaan, ahtamatta itseään mihinkään muottiin, varsinkaan julkisuuden luomiin muotteihin? Itse olen yksinkertaisesti parempi ihminen niin fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti, kun käyn salilla.

Joten rakkaudesta lajiin, blogikirjoittelu käynnistyy jälleen. Pysykäähän kanavalla!

Iloa ja valoa! <3