"Sen näkee sinusta kyllä..."

Näin minulle aina silloin tällöin todetaan päin naamaa. Joskus minut jopa keskeytetään innostuneesta puheripulistani juurikin tuolla lauseella. No minkä näkee? Kuulemma sen, että olen onnellinen.

Tällä ilmeellä lähti yksi aamuni käyntiin.

Niin, kyllähän minä olen. Toki on niitä ärräpäähetkiä (vaikken juuri kiroilekaan) ja tyytymättömyyden aiheita minullakin, mutta pääsääntöisesti olen pulppuavan iloinen ja kyllä, onnellinen. Havahduin pohtimaan tätä asiaa eilen, kun luin Kukka Laakson blogitekstiä aiheeseen liittyen. Samaa mieltä olen hänen kanssaan siitä, että onnellisuuden tavoittelusta on tullut muotia ja jotenkin jopa pakko.
Aihe on toki ollut pinnalla aina, mutta nyt oppaita ja valmentajia on pilvin pimein ja ohjeita onneen on myös some pullollaan. Osallistu valmennukseen, kurssille, lue oppaita, ajattele positiivisesti, tee aarrekartta... Joka tuutista! Se voi jopa käydä ahdistavaksi, kun nyt ei olekaan mahdollisuutta hidastaa elämää tai lähteä retriitille. Onko sitten jotenkin huonompi ihminen, tai onnettomampi? Voiko olla onnellinen ihan arjessa, niillä elämänpelin nappuloilla, mitä kädessä on?

Hapatusta, mutta haitanneeko tuo?

 

Kukka Laakso kritisoi onnellisuusmuodin minäkeskeisyyttä ja teennäistä itseensä menemistä keinoin, jotka on kopioitu amerikkalaisilta naistenlehtien sivuilta. Toki itsekin välillä hymistelen Facebookissakin putkahteleville 10 askelta tasapainoon -tyyppisille elämänohjeille, mutta eivät ne silti väärin ole.

Olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi välillä pysähtyä kuulostelemaan oloaan ja tuntemuksiaan, pohtimaan omaa elämäänsä ja tyytyväisyyttään ja herättelemään unelmiaan. Ahdistaako? Onko paha olla? Vai eikö mikään enää tunnu miltään? Onko elämässäsi asioita, jotka saavat sinut hymyilemään? Tai innostumaan? Tunnetko itsesi ja pystytkö toteuttamaan itseäsi - edes jollain sinulle tärkeällä tavalla? Jos amerikkalainen hapatus saa pienen pysähtymisen ja jopa heräämisen aikaan, niin hieno juttu!

On nimittäin suorastaan hätkähdyttävää kohdata toistuvasti eri ihmisiä, jotka vilpittömästi ihailevat iloisuuttani ja onnellisuuttani - kuin löytäessään jonkun itse kadottamansa tai unohtamansa! Niissä keskusteluissa on havaittavissa jonkinlainen keskustelukumppanin herääminen siihen, että kyllä, elämässä saa ja pitää tehdä asioita, joista tykkää ja jotka kokee sydämenasioiksi. Miksi en tee - tai enää tee - niitä asioita? Minäkin haluan olla innostunut ja onnellinen! Yllättävää on huomata, miten usein se monilta unohtuu kiireen ja arjen pyörityksessä. Siis tehdä sitä, mitä rakastaa! Ja ei, kyse ei aina ole suurista asioista, vaan ehkä esimerkiksi unohtuneen lempiharrastuksen uudelleen kaivamisesta tai rapautuneen kunnon petraamisesta, siinä paremmassa kunnossa kun oli paljon onnellisempi... Pieniä, mutta toisaalta hyvin suuria asioita yhdelle ihmiselle!

Pieni pala rauhaa Suomen saaristossa juhannuksena.

 

Onni löytyy sisältä - vai löytyykö?

Aiemmin mainittuun havahtumiseen voivat auttaa oppaat ja valmentajat, mutta melkein paremmin ja kotikutoisemmin mielestäni hyvät ystävät. Viimeksi toissaviikonloppuna paransin itse maailmaa ystävättärieni kanssa. Mielestäni se on hyvä sanonta, parantaa maailmaa nimittäin. Erityisesti siinä keskusteluissa on oiva mahdollisuus parantaa omaa maailmaa, kun voi peilata omia ajatuksiaan, oloaan ja unelmiaan luottoihmisten kanssa, lempeässä ilmapiirissä. Hyvä keskustelu puhdistaa, rauhoittaa ja auttaa fokusoitumaan siihen, mikä on itselle tärkeää ja arvokasta. 

Mielestäni juuri toiset ihmiset opettavat meille eniten meistä itsestämme ja onnen tai hyvä elämän tavoittelussa on nimenomaan ensin opittava tuntemaan itsensä. Vaikka Kukka Laakso kritisoikin oppaiden sisäänpäinkääntymisen mentaliteettia, ei mielestäni onnellisuuteen ole muuta tietä. Sen verran saa ja tuleekin omaan napaan tuijottaa, että kasvattaa itsetuntemustaan. Kuka olet? Mitä haluat? Mistä pidät? Mitä rakastat? Mistä unelmoit? Teetkö nyt asioita, jotka tuovat iloa elämääsi ja saavat sinut innostuneena nousemaan sängystä aamulla? Mikä tekee juuri sinut onnelliseksi?

Kukaan muu ei voi tietää näitä asioita, eikä kukaan muu voi edesauttaa niitä toteutumaan, koska ei tiedä ja tunne niiden merkitystä juuri sinulle. Kyse on hyvin omakohtaisista asioista. Siksi sanonta "olet oman onnesi seppä" on osuva. Meillä on avaimet onneen. Jokaisella omansa. Sinullakin.

Välillä on hyvä pysähtyä. Ja olla ihan yksin.

 

Onnelliseksi ei tulla, vaan ollaan?

Paremman elämän ja onnellisuuden tavoittelussa ei kuitenkaan kannata olla perfektionisti. Täytyy osata olla ensin armollinen itselleen ja sitten oman elämänsä rajoituksille. Elämä kun ei ole täydellistä. Ei edes joka kerta, heh!

Kun ensin oppii tuntemaan itseään, saattaa jossain vaiheessa myös ymmärtää ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Joku aikaisemmin, joku ei koskaan. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja virheitä tekevät kaikki. Arvokkaita olemme silti. Elämä on yhtä epätäydellisyyttä pullollaan. Tärkeintä on oppia niin itsestään kuin elämästä ylipäätään. Tajuta myös, etteivät olosuhteet aina ole otolliset itselle tai niille omille tärkeille asioille, saati unelmille. Ymmärtää ja hyväksyä, vaikka se vaikeaa välillä onkin.

Se ei silti tarkoita, että elämä kaikkine epätäydellisyyksineen olisi yhtään sen huonompi. Kun oppii sietämään sitä ja elämän epävarmuutta, ollaan jo tärkeiden asioiden äärellä. Itsensä ymmärtäminen ja olemassa olevien olosuhteiden ja rajoitusten hyväksyminen tasoittaa tietä juurikin onnellisena olemiseen. Se tuo rauhaa ja tasapainoa, ja ehkä helpottaa myös sitä läsnäolemista tässä ja nyt.

Hyvä, parempi, oma elämä.

Silti olen sitä mieltä, ettei elämässä pitäisi tyytyä mihinkään. Elämä on liian arvokas ja lyhyt tehdäksemme asioita, joissa ei ole sydän mukana. Siinä hukataan aikaa ja energiaa monella tapaa. Helposti tehdään niin kuin muut odottavat ja tyydytään tilanteeseen.

Se tyytyminen ei vain palvele lopulta ketään, ei edes niitä läheisiä ihmisiä ympärillä. Jotkut silti tyytyvät koko elämänsä (ja sekin näkyy naamasta), toisilla ahdistus nousee jossain vaiheessa kriisin asteelle ja suuria elämänmuutoksia tehdäänkin sitten kertalaakista.

Oletko tyytyväinen elämääsi vai tyytynyt olosuhteisiin? Pysähdy hetkeksi ja mieti. Olet sen arvoinen. Ja elämä myös. Parempi, oma elämä.

Iloa ja valoa! <3