Erittäin hyvä ellei täydellinen?
Oikeastaan hieman pelottaa jopa tämä nykyinen somekulttuuri ja "ideaaliselfiet". Maailma näyttää tuosta näkökulmasta ihan helvetin täydelliseltä. Fitness- ja muotimaailma eritoten. Kuvissa stailatut mallimaiset tytöt poseeraavat törröhuulin ja pursuavin tissein vimosenpäälle tukka laitettuna, viimeisin muotivaatevillityskolttu niskassaan. Sama vaikutelma jopa salikuvissa. Viimeisen toiston aiheuttamaa tuskanilmettä ei näy ja hikikin on vain vauvaöljyä solariumilla tai kisavärillä aikaansaadun rusketuksen pinnalla? Ja kaikki tämä ammattivalokuvaajan ikuistamana.
 |
| Huulentörrötystä, suodatusta, himmennystä... Onko hyvä? |
Selfietkin julkaistaan sen jälkeen, kun on sovelluksella tehty himmennykset, suodatukset, korostukset ja kavennukset (Juu, kaikki on nykyään mahdollista!) Kuvissa näkyvä kotikin on kuin asuntomessuilta tai sitten kuvausmiljöönä onkin Nizza, Milano tai Miami. Ah, kuinka täydellistä! Mutta onko se totta..?
No, on toki myönnettävä, että onhan tuo kaikki minulle, hyvin visuaaliselle ihmiselle, äärettömän miellyttävää katseltavaa. Ja esteettisyys nyt vain kuuluu olennaisena osana sekä muotiin että fitnekseen, eikä siinä sinällään olekaan mitään pahaa.
MUTTA. Minä tiedän ja ymmärrän eron tuon kuvamaailman ja todellisuuden välillä. Tiedän, millä on oikeasti merkitystä loppujen lopuksi tässä elämässä. Mutta aikuisuuden kynnyksellä olevalle epävarmalle nuorelle somemaailma näyttäytyy helposti totena ja asettaa varsinkin melkoisia ulkonäköpaineita. Se vaikuttaa identiteetin muodostumiseen ja arvomaailman rakentumiseen. Katri Sorsa kirjoitti aiheesta mielenkiintoisen ja hyvin omakohtaisen blogikirjoituksen, jossa toteaa omien kuviensa olleen hetken illuusioita, joista todellisuus oli kaukana. Kyllä tämä mietteliääksi vetää kahden tyttären äidin...
 |
| Ei niin tarkkaan mietitty, eikä varsinkaan stailattu, otos. |
Oma perfektionismini ei kuitenkaan ole ollut sitä, että olisin halunnut muiden silmissä näyttää täydelliseltä tai että olisin halunnut luoda jotain illuusiota elämästäni. Se on enemmänkin kohdallani ollut asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja osaamisen optimointia. Olla paras minä, ei niinkään parempi muita. Varmasti tuo sama mentaliteetti vaikuttaa alitajuisesti myös fitnesskisaamisessani. Perfektionismista on eittämättä apua, kun on pilkulleen noudatettava annettuja ohjeita.
Elämä on kuitenkin ajan kuluessa jopa kantapään kautta opettanut oman epätäydellisyyteni sietämistä ja riittämättömyyden tunteen hyväksymistä. Oletko sinäkin tuskaillut joskus samaa? Se on tärkeää ja arvokasta, vaikkei heti siltä tunnukaan. Kun älyää, ettei todellakaan ole täydellinen ja hyväksyy sen, niin suvaitsee helpommin epätäydellisyyttä ja inhimillisyyttä myös muissa. Oppii jopa arvostamaan sitä. Tämä liittyy mielestäni myös erilaisuuden hyväksymiseen. Ihmisten epätäydellisyys ja erilaisuus tekevät tästä maailmasta juuri mielenkiintoisen!
Ahdistaako? Hyvä!
 |
| Näkyykö valoa tunnelin päässä? Hyväksy pimeys ja anna valon tulla? |
Ei silti, suomalaisuuteen puolestaan tuntuu hyvin olennaisena osana kuuluvan niin kutsuttu pärjäämisen kulttuuri. Ja nimenomaan näennäinen pärjääminen. Sisulla vedetään vaikka väkisin - ja ihan itte!
Pumpusta voi ottaa ja sieluun sattua, mutta kunhan ulospäin kaikki näyttää hyvältä. Jotenkin kuvaavaa on joskus aikanaan julkaistu tutkimus, jonka mukaan suomalaiset voivat henkisesti paremmin lamakausina, kun naapurillakaan ei ole varaa ostaa sitä uutta autoa. On tämä surkuhupaisaa, eikö?
Ei facebookit tai somemaailma näytä ainakaan kääntävän tätä kelkkaa. Paineita ladataan muuhunkin kuin pärjäämiseen. Pitäisi olla se täydellinen elämä? Totuus vain on, ettei aina voi mennä hyvin. Elämämme kun on yleensä melkoista aaltoliikettä, koska siihen vaikuttavat monet asiat ja ihmiset. Välillä muuttumattomuus aiheuttaa meissä tyytymättömyyttä, välillä muutos pelottaa. Tulee unettomuutta, ahdistusta ja jopa surua. Terveyskään ei ole itsestäänselvyys. Maaret Kallio on kirjoittanut huonon hyväksymisestä loistavan tekstin. Kun menee huonosti, on saatava mennä huonosti. Ahdistus ja negatiiviset tunteet ovat arvokkaita ja tärkeitä ja niitä on syytä kuunnella. Surullista ja jopa vaarallista on, jos siinä tilanteessa viimeiset energian rippeet käytetään kulissien ylläpitoon. Kun hyväksyy huonon tilanteen ja ahdistuksen, on avoin toivolle ja avulle. Se on aivan eri asia, kuin alistuminen tai luovuttaminen. Se on epätäydellisyyden hyväksymistä ja aitouden ensiaskeleet.
Iloa ja valoa pimenevään syksyyn! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti