Surullisten uutisten päivä

Ihme, ettei ole 13. päivä ja perjantai. Sen verran surullista uutista pukkaa tänään näin fitnessharrastajan näkökulmasta (vaikkei näillä nyt suoraan epäonnen kanssa ole mitään tekemistä).

"Masentavan surkeita"

Ensinnäkin Yle uutisoi, että lähes kaikki 20–54-vuotiaat suomalaiset ovat masentavan surkeita lihaskunnoltaan. Erityisesti nuorten lihas- ja fyysinen kunto on heikentynyt. Jutun voit lukea tästä linkistä. Kyseessä on THL:n eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koko Suomen väestöä koskeva tutkimus, johon osallistui kaikkineen 95.000 suomalaista. Tutkimuksesta ilmenee, että peräti 81,1 prosenttia 20–54-vuotiaista suomalaisista harrastaa lihaskuntoa riittämättömästi eli alle kaksi kertaa viikossa. Erityisesti nuorilla lihaskunto on vain heikkenemään päin. Jos ja kun liikuntaa nuoremmissa ikäpolvissa harrastetaankin, se painottuu kestävyysurheiluun lihaskunnon kohottamisen kustannuksella.

Facebookissa kävimme mielenkiintoista keskustelua siitä, että vanhemmalla väellä (minullakin) oli erilainen lapsuus ja nuoruus kuin nykynuorilla. Kouluun kuljettiin, ei kuljetettu. Leikittiin ja kisailtiin pihalla hengästymiseen ja hikeen saakka, eikä kännyköistä, iPadeistä tai nettipeleistä ollut tietoakaan. Maalla myös fyysinen työnteko tuli tutuksi ja monelle tavaksi. Luulen, että iäkkäillä raskas hyötyliikunta saattaa hieman edesauttaa lihaskuntoa, mutta nuorilla sitä tuskin tapahtuu. Lihaskunto on äärimmäisen tärkeää nimenomaan ikääntyessä. Siitä voi jopa ennustaa elinvoimaisuutta ja elinikää vanhuusiässä. Pelottaa ihan miten käy, kun uusi liikkumaton sukupolvi ikääntyy...

Kahvakuulatreeni omalla pihalla?

Tutkimuksessa todettiin alueellisia eroja, jotka tutkijan mukaan liittyvät mm. alueen koulutustasoon (korkeasti koulutetut ovat valveutuneempia terveysasioissa, vrt. yliopistokaupungit), mutta myös liikuntaharrastusmahdollisuuksiin ja kulttuurieroihin. Naiset ovat miehiä aktiivisempia ja suurimmat ongelmaryhmät ovat nimenomaan matalasti koulutetut miehet ja nuoret.

Tutkijan mukaan pienillä asioilla saataisiin merkittävästikin parannettua suomalaisten hyvinvointia. Kansalaisten tulisi hänen mukaansa saada ohjattua lihaskuntoharjoittelua. Olen samaa mieltä tässä, että itsenäisesti se ei välttämättä onnistu - tai ohjeet oikeaoppiseen tekemiseen tulisi ainakin saada. Kuntosalille ei ole kaikkien pakko mennä, jos ei tahdo. Tarjolla on kivoja ryhmäliikuntatunteja tai vaikkapa allastreeniä uimahallissa. Miehisiäkin vaihtoehtoja löytyy varmasti. Puntteja voi nostella tai kahvakuulaa heilautella ihan kotioloissakin! Mielikuvitus vain on rajana, kuten mieheni osoitti viime keväänä. Hän toi pihallemme suuren traktorinrenkaan, ihan vain treenivälineeksi. Sitäpä sitten lekalla kesän mittaan paukuteltiin (suosittelen muuten, jos päästettävä ylimääräisiä höyryjä, heh!) ja ympäri pyöriteltiin - ihan lihakset kipeiksi!

Mieheni tyylinäyte leka-rengas-treenistä.

 

Doping pilaa perjantain

Eikä siinä vielä kaikki. Lajiliittomme IFBB eli International Federation of Bodybuilding and Fitness ry julkaisi tänään doping-käryn: Tiedote positiivisesta doping-näytteestä 20.2.2015 Kyse on aktiivisesti fitnessmaailmassa toimivasta ja pitkän kilpailu-uran tehneestä naishenkilöstä, joka myös valmentaa. Vasta viime kuussa kävin hänen vetämällään poseerauskurssilla. Suoraan sanottuna: jos olisin tiennyt, en olisi mennyt. Ihan periaatteesta.

Omalta osaltani liputan puhtaan urheilun puolesta. Se on reilua ja tasapuolista kaikille, kun puhutaan kilpaurheilusta. Ennen kaikkea kyse on kuitenkin urheilijan terveydestä. Tavoitteet ja kunnianhimo eivät saa mennä terveyden edelle. Valmentajalla on tässä mielestäni vielä suurempi vastuu, koska kilpailijan on luotettava valmentajaansa ja hänen antamiinsa ohjeisiin. Valmentajat ovat myös kaikella tapaa esikuvia, niin nuorille kuin vanhemmillekin. Laajassa mittakaavassa tällaiset tapaukset vaikuttavat toki myös urheilulajin maineeseen.

Onneksi lajiliitto pyrkii tietoisesti edistämään puhdasta urheilua, vieläpä kasvavassa määrin. Tämän vuoden kilpailijoille tulikin aivan uusi ja entistä kattavampi antidopingsopimus allekirjoitettavaksi. Tämän sopimuksen Suomen Antidopingtoimikunta ADT jo aiemmin hyväksyi. Myös valmentajien on nyt mahdollista tehdä antidoping-sopimus. Ylpeänä voin todeta oman valmentajani kuuluvan tuohon sopimuksen tehneeseen valmentajajoukkoon. Myös itse urheilijana allekirjoitin oman antidoping-sopimukseni jo viime vuoden puolella, ja siten olen valmis testeihin heti, jos ovelleni koputetaan...


Parempaa viikonloppua, iloa ja valoa! <3

Syömisen filosofia?

Viikonloppuna kävimme ruokapöydän ääressä keskustelua syömisen filosofiasta. Aikuisten myöhäisessä iltapalapöydässä oli juuri tuolloin tarjolla punaviiniä ja juustoja, joita kerroin ehkä eniten kaipaavani näin kisadieetillä. Kaipausta on jopa siinä määrin, että ajatus jatkuvasta kilpailemisesta dieetteineen tuntuu liian rajoittavalta, heh! Yksi keskustelukumppaneista totesi, ettei hänellä oikeastaan ole mitään syömisen filosofiaa. Hän ei juuri ajattele ruokaa, vaan syö silloin, kun ruokailutilanne tulee eteen sen kummemmin analysoimatta tai tunteilematta. Mutta sen hänkin tunnusti, että syö aina vain ruokia, joista pitää. Jokainen suupala on tykätty suupala. Hmmm... Minusta siinä on suurikin syömisen filosofia. Ja erittäin hieno sellainen!


Itse olen aina ollut hyvän ruoan ystävä. Ruoka ja syöminen, yksin tai yhdessä, kuuluvat mielestäni elämänilojen kategoriassa korkealle. Ruokailu eri aisteja käyttäen tuottaa ennen kaikkea mielihyvää. Olen toki saattanut joskus syödä jotain ihan vain ohimennen siirtääkseni nälkää, mutta pääsääntöisesti ruoka ja varsinkin syöminen on aina ollut minulle nautintohetki. On elämässäni ollut myös aikoja, jolloin palkitsin itseäni ruoalla (eli herkuilla) tai jopa tukahdutin ahdistavia tunteita.

Säännöllisyyttä syömiseen

 

Kun kuntosaliharjoitteluni muuttui tavoitteelliseksi, muuttui väistämättä myös suhtautumiseni ruokaan. Ainakin hieman. Mielihyvällä ei ollut merkitystä - tai ainakaan se ei ollut ensimmäisenä prioriteettilistassa. Oli ravittava kehoa, että se kehittyisi optimaalisesti. Mutta mitä ja miten?


Ensimmäinen oppiläksyni oli syömisen säännöllisyys. Aiemmin söin milloin sattui. Ruokailuvälit saattoivat venähtää pitkiksikin ja sitten olikin jo kova nälkä. Välipaloja ja illalla napostelua kunnon ruoan tai aterioiden sijaan. Kuulostaako tutulta? Tästä voi jo arvatakin, että niin verensokeri, vireystaso kuin mielialakin heilahtelivat sen mukaan.
No, ruokailuni asettuivat uusien oppien mukaan pian viiteen kertaan päivässä ja ateriavälit 3-4 tuntiin, mitä se on tänäkin päivänä. Energiaa riitti niin työpäivään kuin treenaamiseen ja palautuminen oli myös ihan eri luokkaa säännöllisen syömisen johdosta.

Hyvä ruoka, parempi mieli?

Seuraavaksi huomioni kiinnittyi ruoka-aineisiin eli siihen, mitä lautaselleni laitoin. Ohjeita oli netti pullollaan ja tosiaan kokeilinkin muutamia nettidieettejä, joista sai tarkat ruokailuohjeet. Halusin kuitenkin ymmärtää, miksi ateriat rakennettiin tietyllä tavalla. Perehdyin itse ravintoaineisiin ja niiden ominaisuuksiin. Ruoka koostui hiilihydraateista, proteiineista ja rasvoista ja niitä jokaista olisi hyvä tasapainoisesti ateriaan sisällyttää. Opin, että jokaisella ravintoaineella oli merkitystä kehon toimintaan, jopa rasvoilla.

Ajoituksen ja määrän lisäksi merkitystä oli siis myös laadulla. Minulla se tarkoitti niitä hyviä hiilareita ja vähärasvaisia proteiinin lähteitä, unohtamatta hyviä rasvoja! Hyviä hiilareita lautasellani ovat tällä hetkellä riisi, bataatti ja aamulla kaurahiutaleet puurona. Suosin vähärasvaista lihaa, kanaa, kalaa ja kalkkunaa. Suorastaan rakastan riistalihaa, jota satunnaisesti saan kotikeitosten raaka-aineeksi oman metsämieheni toimesta tai sukulaisilta. Hyviä rasvoja lautaselleni pääsee esimerkiksi kookosöljyn, oliiviöljyn, avokado-öljyn tai avokadon muodossa, unohtamatta erilaisia pähkinöitä tai siemeniä. Tärkeimmät superfoodit minulle ovat kotimaiset marjat, ne ovat mitä parhainta lähiruokaa!

Riisilettujen kaverina marjoja.

Ruokavalioni ja siten myös syömisen filosofiani on muodostunut hyvin paleohenkiseksi eli luolamiesten (ja -naisten) ruokavaliota noudattavaksi, tosin ei kovin orjallisesti. (Voit tutustua paleoruokavalioon tarkemmin tästä linkistä.) Käytännössä tuota kaurapuuroa lukuunottamatta viljoja ruokavaliossani ei ole, eikä maitotaloustuotteita aamupuuroon laitettavan raejuuston tai kahvikerman lisäksi. Sokeri ei kuulu ruokavaliooni ollenkaan. Käytän mahdollisimman puhtaita raaka-aineita ja paljon kasviksia, en pitkälle jalostettuja elintarvikkeita, joissa on paljon lisäaineita.

Käytännössä kaikki tämä tarkoittaa, että kokkaan enemmän kuin koskaan! Ruokafilosofian toteuttamisessa auttaa kieltämättä se, että viihdyn keittiössä. Olen kiinnostunut uusista resepteistä ja laitan ruokaa mielelläni jopa suuremmallekin seurueelle. Syömisen säännöllisyys ja puhtaista raaka-aineista valmistettu kunnon ruoka ovat tuoneet elämääni aivan uutta energiaa, tasapainoa ja harmoniaa - myös mielelle.

Appiukon antama hirvenliha pääsee pataan.

Ihminen on sitä mitä hän syö

 

Ruoasta saa ja tulee nauttia, muttei sen saa antaa viedä tai ohjata. Ruoka on (tulen lailla) hyvä renki, mutta huono isäntä. Hallitsemattomalla syömisellä on pahimmillaan hurjat ja surulliset seuraukset - ja niitä kohtaloita näkee television suosituissa laihdutusohjelmissa...
Ruoan voi sen sijaan valjastaa omaan käyttöönsä, riippuen tavoitteista. Ruokavaliolla voidaan vaikuttaa ratkaisevasti tiettyjen sairauksien hoitoon, toipumiseen ja jopa ennaltaehkäisyyn. Se, mitä ja milloin syöt, vaikuttaa vireystasoon, voimaan, hormonituotantoon ja jopa nukahtamiseen sekä unen laatuun. Hoen usein, että ruoka on urheilijalle "puolitreeniä", se vaikuttaa ratkaisevasti energiatasoon, kestävyyteen, lihaskasvuun ja palautumiseen. Edelleen törmään liian paljon kilpaurheilijoihin, joilla tämä osa-alue on laiminlyöty. Miksi antaa tasoitusta tässä hyvin yksinkertaisessa asiassa?

Sen mitä suuhusi laitat, vaikuttaa kehossasi aivan solutasolla! Tuo Juicen nerokas teksti siis pitää täysin paikkansa: ihminen on sitä mitä hän syö. Entä, jos ajattelisit ruokaa ihan vain kehon polttoaineena? Miten ravitset omaa kehoasi? Onko olotilassasi, vireydessä tai unenlaadussa kohennettavaa? Entä jotain hoidettavaa tai ennaltaehkäistävää sairautta, johon sinulla on ehkä todettu riskitekijöitä? Hyvä - tai jopa hoitava - ruoka ja syöminen vaatii hieman paneutumista, mutta se antaa paljon. Usko pois!

Iloa ja valoa! <3

Tekosyitä vai toimintaa?

Elämme jo helmikuuta. Niin se aika menee! Uutena vuonna monet tekevät lupauksia muuttaa elämäntapojaan terveellisemmiksi - ainakin hetkeksi. Voi hyvinkin olla, että tarmokas "uuden elämän" innostus hiipuu hiljalleen jo parin viikon jälkeen ja entinen houkuttaa. Silloin alkaa kuulla perusteluja, miksi hyvin startannut liikuntaharrastus tai ruokavalio sopinutkaan, on kiire, väsymys, stressi ja mitä vielä...

Tuolla naamakirjassa olen muutaman kerran törmännyt seuraavanlaiseen kuvavertailuun, joka kieltämättä minua hieman ärsyttää.

Harmitonta hupiahan nuo päivitykset ovat, mutta miksi on tarve perustella huonoja elämäntapoja (enkä tässä yhteydessä edes lähde ruotimaan Nigellan tunnustamaa huumeidenkäyttöä)? Kun googlettaa kuvahakuun näitä molempia rouvia, niin löytyy esimerkiksi myös:

Kuva lainattu netistä.

Kuva lainattu: The Telegraph by Jane Mingay.

No, kuvat sikseen. Pointtini on se, että jos hakemalla hakee, niin aina löytyy tekosyitä tekemättömyydelle ja laiskuudelle. En tarkoita, että kaikkien pitäisi syödä kanaa ja parsakaalia (nam), mutta kyllä terveellistä elämäntapaa kannattaa ja pitää tavoitella - jo sen tuoman paremman olon vuoksi! Siihen se energia tulisi suunnata, eikö? (Eikä tekosyiden kaivamiseen ja voivotteluun.)

Se, mikä toimii kenelläkin, on yksilöllistä ja millä tavalla lähtee petraamaan, on jokaisen oma asia. Mutta sitten on turha valittaa mahamakkaroista tai huonosta kunnosta ja vetämättömästä olosta, jos ei itse ota itseään niskasta kiinni! Tekosyitä on helppo keksiä, mutta jos tekemättömyyttä joku minulle selittää esimerkiksi ajan riittämättömyydellä tai sillä, että terveelliset elämäntavat rumentavat (eivätkä ne siksi kannata), niin valistan mielelläni ihan omakohtaisesta elämästäni ja olostani! Tai teen sen ehkä tässä blogissa joka tapauksessa, he-hee!

Lainattu: Strength Sensein facebook-sivulta. Tämä on niin totta!

Terveelliset ruokailutottumukset ja liikunta kannattavat aina! Piste. Hyvä olo on taattu näiden suuntaviivojen kanssa. Haluatko voida paremmin? Jaksaa paremmin? Näyttää paremmalta? Haluatko laihtua? Olla energisempi ja iloisempi?

Innostu, niin onnistut.

Vaihtoehtoja terveellisen elämäntavan toteuttamiseen on vaikka miten, ja sopivimmat askelmerkit löytyvät omaa kehoaan kuunnellen. Muutoksen parempaan voi tehdä vaivihkaa ja hiljalleen tai kertarysäyksellä. Kokeile, niin voit yllättyä positiivisesti! Eikä kaikkia "iloja" tarvitse kokonaan jättää taa. Kun perusarki on perusterveellinen, se kestää silloin välillä myös herkuttelun ja laiskottelun.

Tärkeää on kuitenkin löytää pysyviä muutoksia, eikä "hetken hurmaa". Miten sitten saadaan aikaan pysyviä muutoksia? Etsi sinulle sopivat liikuntamuodot ja urheilulajit, jotka koet mielekkäiksi harrastaa. Kokeile uusia (terveellisiä) makuja ja reseptejä. Ota kaveri mukaan liikkumaan. Jos sisäliikunta tökkii, lähde ulos. Kokeile treenimusiikkia. Vaihtoehtoja ja inspiraation lähteitä löytyy kyllä. Kyse on siitä, mistä sinä innostut? Sillä kun innostuu, niin onnistuu. Ja kun onnistuu, niin innostuu lisää! Positiivinen noidankehä on syntynyt ja tuloksia ja hyvää oloa syntyy ihan luonnostaan. Ja näin syntyy myös jatkuvuutta, eikä innostus lopahda.

Tekosyyt sikseen. Älä valita. Älä odota. Mieti, mitä sinä haluat ja milloin aloitat? Toimi! Innostu! Onnistut.

Iloa ja valoa! <3

Do what you love, love what you do?

Kun pari vuotta sitten aloitin tavoitteellisemman salitreenin ja kehittymistä tukevan ruokailun (silloin mm. rahka kuului ruokavalioon), herätti se selvästi kummastusta ja siitä vinoiltiinkin. Tuolloin fitnessbuumista ei ollut vielä tietoakaan ja kuntosalilla ramppaaminen ja rautojen nostelu ihmetytti kovasti. Jouduin usein selittämään, miksi ihmeessä käyn juuri kuntosalilla ja miksi siitä niin nautin. Sain aika ajoin käännytyspuheita ja "tarjouksia" siirtyä muihin kuntoilulajeihin, aina juoksusta ryhmäliikuntatunteihin.

Muiden oli vaikea ymmärtää, että salitreeni oli ja on edelleen suuri rakkauteni (Ja nyt puhutaan urheilusta, eikä miehistä, heh!). Se on ollut sitä aina, vaikka välillä tiemme ovat hetkellisesti eronneetkin. Mistään muusta treenistä en saa samaa tunnetta ja fiilistä, vaikka nautin kyllä monenlaisesta urheilusta. Ja olen kyllä urheillut ja kokeillut kaikenlaista - believe me! Saan kiksejä salitreenistä niin treenin aikana kuin sen jälkeen. Sitä on vaikea selittää. Keskittyminen raskaisiin painoihin ja oikeisiin liikeratoihin on kuin meditaatiota minulle. Se on myös omaa laatuaikaa vastapainona kiireiseen perheenäidin arkeen sekä hektiseen ja sosiaaliseen työhön. Teen treenin yksin ja uppoutuneena omaan maailmaani. Ja vaikka salitreenistä kovin pidänkin, en väitä, etteikö välillä kehtuuttaisi lähteä treenaamaan. Lähteminen ja tekeminen kuitenkin aina - siis aina - palkitsee! Salitreenin jälkeen on taattu zen-olotila! Ja väittäisin, että tuo hyvä olo myös näkyy naisesta ulospäin!

"I feel good..." :-)

"Vastakkainasettelun aika on ohi"

Minua huvittaa ja jopa surettaakin välillä, kun ihmiset haluavat ikään kuin kilpailla urheilulajien paremmuudella tai tehdä vastakkainasettelua. Välillä myös media nostaa tutkimustuloksia, kuten esim. syksyllä sanomalehti Karjalainen otsikolla "Aivojen kannalta pitkä juoksulenkki on punttisalia parempi vaihtoehto. Lue tästä nettiversion lyhennelmä, varsinainen juttu "Aivot innostuvat juoksusta" julkaisiin painetussa lehdessä 27.8.2014. Taisipa eräs juoksulehtikin samaista tutkimusta siteerata. Ja todettakoon nyt tässä samassa yhteydessä, että minulla ei ole mitään juoksemista, tutkimista tai mediaa vastaan... :-)

Tutkimuksessa haluttiin erityisesti selvittää, miten erilaiset liikuntamuodot vaikuttavat uusien hermosolujen syntymiseen, mikä puolestaan vaikuttaa mm. uusien taitojen oppimiseen jne. Rottakoe sinällään jo kuulostaa hieman kyseenalaiselta, kun painoharjoittelua simuloiden rotat laitettiin kiipeämään pitkin tikapuita lyijypainojen kanssa toistamiseen... Rottaparat! Ei ihme, että omaehtoisesti (ja onnellisesti) juoksupyörässä juoksevien rottien aivot näyttivät hyötyvän liikunnasta punttikiipeilyyn nähden.

Tutkija jutun mukaan uskoikin, että nimenomaan liikunnan mielekkyydellä on suuri vaikutus neurogeneesin eli uusien hermosolujen syntymiseen. Tärkeintä on siis liikkua itselle mieluisalla tavalla, olipa se mitä tahansa kiipeilystä avantouintiin. Mikään laji tai muoto ei ole parempi toistaan, oleellista on liikunnan tuoma mielihyvä liikkujalle! Myös elintavoilla voidaan vaikuttaa jutun mukaan neurogeneesiin. Esimerkiksi epäterveellinen ruokavalio, nikotiini, alkoholi ja stressi vähentävät hermosolujen lisääntymistä, kun taas terveyttä edistävät elintavat lisäävät neurogeneesiä.

Onko tämä sanonta jo tuttu sinulle? (Kuva lainattu netistä.)

Urheilu ja liikkuminen kannattaa siis jo terveyttä edistävien ominaisuuksiensa puolesta. Eihän se mikään yllätys ole. Jos siis et ole vielä löytänyt lempilajiasi, niin rohkeasti kokeilemaan ja tutustumaan! Toiset tykkäävät liikkua yksin, toiset yhdessä. Joku pitää pilateksesta, toinen lentopallosta. Ei ole parempaa tai huonompaa lajia, kyse on henkilökohtaisista mieltymyksistä.

Minä viihdyn kuntosalilla. Mikä on sinun lajisi?

Iloa ja valoa! <3

Olen onnellinen. Salilla.

Koska kyse on ihan ensimmäisestä blogikirjoituksestani koskaan, lienee syytä hieman kertoa suhteestani fitnekseen ja saliharjoitteluun ylipäätään.

Kakarana jo kisailtiin 

 

Liikkunut ja urheillut olen koko ikäni. Lapsena rivitaloyhtiössä järjestimme "porukalla" omia kisoja milloin missäkin lajissa enemmän ja vähemmän leikkimielisesti. Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluivat myös yleisurheilukilpailut, lukiossa ylimääräiset liikuntatunnit ja koripallojoukkueessa pelaaminen.

Astuin ensimmäistä kertaa kuntosalille 19-vuotiaana. Tein satunnaisia mallintöitä ja kuulin, että jotkut malleista kävivät kuntosalilla muokkaamassa kehoaan. Kiinnostuin ja halusin myös kokeilla. Niinpä aloitin paikallisella naisten kuntosalilla (ujo kun olin) ja tykästyin treenimuotoon. Oli meneillään viimeinen vuosi lukiossa ja edessä ylioppilaskirjoitukset. Huomasin, että juuri tuollainen kropan rasitus helpotti "pään rasitusta". Kuntosaliharjoittelu siis selkeästi auttoi purkamaan kirjoituksista aiheutuvaa stressiä. Ja näin se toimii minulla edelleen, stressin ja ahdistuksen purkajana.

Tuosta on siis jo yli kaksikymmentä vuotta aikaa. Paljon on tapahtunut sen jälkeen. Asuinpaikka vaihtunut pariin kertaan ja ihmissuhteita ollut ja mennyt ja viimein perhettäkin on perustettu. Saliharjoittelu on kulkenut mukana elämässä, tosin välillä on ollut taukojakin, esimerkiksi odotus- ja vauva-aikana. Nuoruudessani ja omia siipiä kokeillessani olin välillä hukassa ja (uskokaa tai älkää) tunnesyöminenkin tuli tutuksi, paino heitteli - niin kuin elämäntilanteetkin... Tasapaino löytyi kuitenkin aina salilta ja terveellisestä ruoasta.

Minustako kehonrakentaja?

 

Kun nuorempi lapsi oli vuoden ikäinen maltoin lähteä jälleen kuntosalille. Nyt on takana taas pari vuotta yhtäjaksoista salitreeniä. Ensimmäistä kertaa alkoi tavoitteellisuus nousta esiin tässä harrastuksessa, aiemmin kun tavoitteita oli ollut siellä muun elämän puolella. Kiinnostuin siitä, miten olisi treenattava kehittyäkseen - ja ennen kaikkea: mitä oli syötävä kehittyäkseen?

Etsin tietoa eri lähteistä ja vedin läpi kaksi nettidieettiä, josta sai ruokailu- ja treeniohjeet. Ja kuinka ollakaan, tulosta tuli ihan eri lailla! Se innosti, mutta ymmärsin hyvin nopeasti, ettei lyhyt ja niukkakalorinen nettidieetti kanna kauas. Halusinkin pian ns. massadieetin sijaan henkilökohtaista valmennusta. Löysin ystäväni kautta itselleni sopivan valmentajan, jonka kanssa olen tuloksekkaasti vienyt eteenpäin tätä kehon rakentamista. Ja mitä sitä kiertelemään, kehonrakennustahan tämä on mitä suuremmassa määrin! Innostuin työn ohella opiskelemaan avoimessa yliopistossa ravitsemustieteitä ja suoritinkin perusopinnot. Siirryin treenaamaan Joensuun Energylle ja siitä onkin tullut kodin ja työpaikan lisäksi kolmas kotini. Siellä on syntynyt (ja laajenee koko ajan) ihan uusi "treeniperhe", jolla on sama rakkaus lajiin.

Energyn smithillä valmistautumassa etukyykkyyn.

Otetaanko naisesta mittaa?

 

Ja kyllä. Se alkoi hiipiä pikkuhiljaa mieleen myös. Kilpailu siis. Pystyisinkö? Olisiko minusta? Voisinko menestyä? Varmaan tuo idean poikanen korvan takana kävin katsomassa ensimmäiset fitnesskisat Lahdessa vuonna 2013 lokakuussa ystäväni kanssa. Samainen ystäväni vihjasi ensimmäisen kerran ääneen minulle kilpailumahdollisuudesta. Toinen ystäväni kilpailikin sitten seuraavana vuonna bikinifitneksessä molemmissa pääkisoissa 2014 (huhtikuu ja lokakuu), joita kumpaakin olin katsomassa. Jälkimmäisessä pääsin seuraamaan valmistautumista läheltä - ja jopa huoltohommiin mitä tuli värin levittämiseen...

Kuva Fitness Classic -kisoista 2014, lavalla vuorossa bikinifitnesskilpailijat. Tuolle samaiselle lavalla nousen huhtikuussa.

Kevään kilpailujen jälkeen keskustelimmekin jo valmentajan kanssa mahdollisesta kisaamisestani ja löimme lukkoon kisasuunnitelman: oma koitokseni on (sanottakoon se nyt viimein julkisesti, vaikken salaillut ole tähänkään mennessäkään) tulevissa Fitness Classic -kisoissa huhtikuussa. Töitä tehdään kovasti sen eteen, että lauantaina 18.4. nousen lavalle bodyfitness Masters35 -sarjassa taistelemaan Suomen mestaruudesta.

Nöyrin mielin projektissa edetään ja koen itse tämän eräänlaisena "ihmiskokeena", omien rajojen koetteluna. Jotkut pyrkivät samaan juoksemalla maratonin, minä nousen fitnesslavalle. Ja ei, kaikkien ei tarvitse kilpailla. Kilpailu ei ole jokaista varten. Se vaatii mukavuusalueelta poistumista ja äärirajoille menemistä, eikä ole aina terveellistä. Mutta minulle kilpaileminen nousi luonnolliseksi jatkoksi ja huipentumaksi tavoitteelliselle treenaamiselle. Sen mahdollistavat perhe ja puitteet.

Pintaa vai syvemmältä?

 

Tulipa pitkä teksti näin alkuun, mutta lämpimästi tervetuloa seuraamaan uunituoretta blogiani, joka ehkä hieman eroaa perinteisistä fitnessblogeista? Enemmän tekstiä ja vähemmän kuvia? No kyllä jossain mittakaavassa kunto- ja treenikuvia tulee myös, lupaan sen. Fitness on ulkonäkökeskeinen ja esteettinen arvostelulaji ja siihen kuuluu paljon pinnallisia asioita ja ilmiöitä. Se nyt vain kuuluu tämän urheilulajin luonteeseen, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa (Eikä niissä tissipeppukuvissakaan, joita blogeissa näkyy - treenattu kroppa on kaunis katsella.). Tässä hyvin pintaahivelevässä kontekstissa ja fitnessbuumissa on hyvä vastapainoksi välillä miettiä syntyjä syviä.

Tulen siis kirjoittamaan tavoitteellisesta treenaamisestani, ruoasta ja kisavalmisteluista aina ihon pintaan telattavasta kisaväristä lähtien, mutta vastapainona käsittelen kisaprojektin sekä kehonrakennuksen nostattamia ajatuksia ja tunteita syvällisemmin. Ja kun tässä yhteydessä filosofoidaan, niin kyse ei ole tieteellisestä tai teoreettisesta pohdinnasta, vaan aivan "arkifilosofoinnista", ettei joku nyt odota blogin nimen perusteella liikaa... ;-)

Iloa ja valoa! <3