Kultsan kuvauksissa kisan jälkeen.

Kultsan kuvauksissa kisan jälkeen.
Kuva: Tomi Rehell

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Olen onnellinen. Salilla.

Koska kyse on ihan ensimmäisestä blogikirjoituksestani koskaan, lienee syytä hieman kertoa suhteestani fitnekseen ja saliharjoitteluun ylipäätään.

Kakarana jo kisailtiin 

 

Liikkunut ja urheillut olen koko ikäni. Lapsena rivitaloyhtiössä järjestimme "porukalla" omia kisoja milloin missäkin lajissa enemmän ja vähemmän leikkimielisesti. Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluivat myös yleisurheilukilpailut, lukiossa ylimääräiset liikuntatunnit ja koripallojoukkueessa pelaaminen.

Astuin ensimmäistä kertaa kuntosalille 19-vuotiaana. Tein satunnaisia mallintöitä ja kuulin, että jotkut malleista kävivät kuntosalilla muokkaamassa kehoaan. Kiinnostuin ja halusin myös kokeilla. Niinpä aloitin paikallisella naisten kuntosalilla (ujo kun olin) ja tykästyin treenimuotoon. Oli meneillään viimeinen vuosi lukiossa ja edessä ylioppilaskirjoitukset. Huomasin, että juuri tuollainen kropan rasitus helpotti "pään rasitusta". Kuntosaliharjoittelu siis selkeästi auttoi purkamaan kirjoituksista aiheutuvaa stressiä. Ja näin se toimii minulla edelleen, stressin ja ahdistuksen purkajana.

Tuosta on siis jo yli kaksikymmentä vuotta aikaa. Paljon on tapahtunut sen jälkeen. Asuinpaikka vaihtunut pariin kertaan ja ihmissuhteita ollut ja mennyt ja viimein perhettäkin on perustettu. Saliharjoittelu on kulkenut mukana elämässä, tosin välillä on ollut taukojakin, esimerkiksi odotus- ja vauva-aikana. Nuoruudessani ja omia siipiä kokeillessani olin välillä hukassa ja (uskokaa tai älkää) tunnesyöminenkin tuli tutuksi, paino heitteli - niin kuin elämäntilanteetkin... Tasapaino löytyi kuitenkin aina salilta ja terveellisestä ruoasta.

Minustako kehonrakentaja?

 

Kun nuorempi lapsi oli vuoden ikäinen maltoin lähteä jälleen kuntosalille. Nyt on takana taas pari vuotta yhtäjaksoista salitreeniä. Ensimmäistä kertaa alkoi tavoitteellisuus nousta esiin tässä harrastuksessa, aiemmin kun tavoitteita oli ollut siellä muun elämän puolella. Kiinnostuin siitä, miten olisi treenattava kehittyäkseen - ja ennen kaikkea: mitä oli syötävä kehittyäkseen?

Etsin tietoa eri lähteistä ja vedin läpi kaksi nettidieettiä, josta sai ruokailu- ja treeniohjeet. Ja kuinka ollakaan, tulosta tuli ihan eri lailla! Se innosti, mutta ymmärsin hyvin nopeasti, ettei lyhyt ja niukkakalorinen nettidieetti kanna kauas. Halusinkin pian ns. massadieetin sijaan henkilökohtaista valmennusta. Löysin ystäväni kautta itselleni sopivan valmentajan, jonka kanssa olen tuloksekkaasti vienyt eteenpäin tätä kehon rakentamista. Ja mitä sitä kiertelemään, kehonrakennustahan tämä on mitä suuremmassa määrin! Innostuin työn ohella opiskelemaan avoimessa yliopistossa ravitsemustieteitä ja suoritinkin perusopinnot. Siirryin treenaamaan Joensuun Energylle ja siitä onkin tullut kodin ja työpaikan lisäksi kolmas kotini. Siellä on syntynyt (ja laajenee koko ajan) ihan uusi "treeniperhe", jolla on sama rakkaus lajiin.

Energyn smithillä valmistautumassa etukyykkyyn.

Otetaanko naisesta mittaa?

 

Ja kyllä. Se alkoi hiipiä pikkuhiljaa mieleen myös. Kilpailu siis. Pystyisinkö? Olisiko minusta? Voisinko menestyä? Varmaan tuo idean poikanen korvan takana kävin katsomassa ensimmäiset fitnesskisat Lahdessa vuonna 2013 lokakuussa ystäväni kanssa. Samainen ystäväni vihjasi ensimmäisen kerran ääneen minulle kilpailumahdollisuudesta. Toinen ystäväni kilpailikin sitten seuraavana vuonna bikinifitneksessä molemmissa pääkisoissa 2014 (huhtikuu ja lokakuu), joita kumpaakin olin katsomassa. Jälkimmäisessä pääsin seuraamaan valmistautumista läheltä - ja jopa huoltohommiin mitä tuli värin levittämiseen...

Kuva Fitness Classic -kisoista 2014, lavalla vuorossa bikinifitnesskilpailijat. Tuolle samaiselle lavalla nousen huhtikuussa.


Kevään kilpailujen jälkeen keskustelimmekin jo valmentajan kanssa mahdollisesta kisaamisestani ja löimme lukkoon kisasuunnitelman: oma koitokseni on (sanottakoon se nyt viimein julkisesti, vaikken salaillut ole tähänkään mennessäkään) tulevissa Fitness Classic -kisoissa huhtikuussa. Töitä tehdään kovasti sen eteen, että lauantaina 18.4. nousen lavalle bodyfitness Masters35 -sarjassa taistelemaan Suomen mestaruudesta.

Nöyrin mielin projektissa edetään ja koen itse tämän eräänlaisena "ihmiskokeena", omien rajojen koetteluna. Jotkut pyrkivät samaan juoksemalla maratonin, minä nousen fitnesslavalle. Ja ei, kaikkien ei tarvitse kilpailla. Kilpailu ei ole jokaista varten. Se vaatii mukavuusalueelta poistumista ja äärirajoille menemistä, eikä ole aina terveellistä. Mutta minulle kilpaileminen nousi luonnolliseksi jatkoksi ja huipentumaksi tavoitteelliselle treenaamiselle. Sen mahdollistavat perhe ja puitteet.

Pintaa vai syvemmältä?

 

Tulipa pitkä teksti näin alkuun, mutta lämpimästi tervetuloa seuraamaan uunituoretta blogiani, joka ehkä hieman eroaa perinteisistä fitnessblogeista? Enemmän tekstiä ja vähemmän kuvia? No kyllä jossain mittakaavassa kunto- ja treenikuvia tulee myös, lupaan sen. Fitness on ulkonäkökeskeinen ja esteettinen arvostelulaji ja siihen kuuluu paljon pinnallisia asioita ja ilmiöitä. Se nyt vain kuuluu tämän urheilulajin luonteeseen, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa (Eikä niissä tissipeppukuvissakaan, joita blogeissa näkyy - treenattu kroppa on kaunis katsella.). Tässä hyvin pintaahivelevässä kontekstissa ja fitnessbuumissa on hyvä vastapainoksi välillä miettiä syntyjä syviä.

Tulen siis kirjoittamaan tavoitteellisesta treenaamisestani, ruoasta ja kisavalmisteluista aina ihon pintaan telattavasta kisaväristä lähtien, mutta vastapainona käsittelen kisaprojektin sekä kehonrakennuksen nostattamia ajatuksia ja tunteita syvällisemmin. Ja kun tässä yhteydessä filosofoidaan, niin kyse ei ole tieteellisestä tai teoreettisesta pohdinnasta, vaan aivan "arkifilosofoinnista", ettei joku nyt odota blogin nimen perusteella liikaa... ;-)

Iloa ja valoa! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti