Kultsan kuvauksissa kisan jälkeen.

Kultsan kuvauksissa kisan jälkeen.
Kuva: Tomi Rehell

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Palautumista ja sulattelua

Blogin ääressä pitkästä aikaa. Otin tarkoituksella hieman etäisyyttä fitnessmaailmasta kevään kisojen jälkeen ja onhan viime bloggauksestakin aikaa vierähtänyt! Miten olen palautunut? Mitä olen puuhaillut? Mitkä ovat mietteet nyt?

Suorittamisesta läsnäoloon ja rentoutumiseen


Kokkasin intialaista ruokaa ystävättärille.
Heti kisan jälkeen olin edelleen jonkinlaisessa suoritustilassa ja äärimmäisen huolestunut treenien läpiviemisestä. Mieheni totesi minulle, että hänellä oli jotenkin sellainen käsitys, että kisan jälkeen voisi hieman hellittää? No niinpä.

Dieettimoodia piti siis oikeasti purkaa päästä, niin orientoitunut olin varsinkin treenien suhteen. Eikähän siinä sinällään ole mitään vikaa, mutta pitkään ei voi ylläpitää sellaista treenitahtia! Onneksi minulla oli sovittuna ja suunniteltuna jo loppukeväälle ja kesälle perheen ja ystävien kanssa tapaamisia ja kaikenlaista toimintaa. Siitä oli oikeasti apua näin jälkeenpäin ajatellen.

Kisan jälkeen oli intialaista illallista, syntymäpäivien juhlintaa, vaihteeksi penkkiurheilua (mm. Katajan suomenmestaruuden todistamista), koulujenpäätöstä, Powercupia Vaasassa tyttären lentopallojoukkueen mukana, juhannusta Suomen kauniissa merisaaristossa ja sukuloimassa, teatteria, tivolia ja sirkusta, häät Kiteellä, Farmarimessuja jne. Tässä poimittuja tunnelmia ja tapahtumia kuvin, olkaatte hyvät!

Joensuun Katajalle vihdoin koripallon SM-kultaa, jeeeeeeeeeee!!!!
Suomen suven perinteinen avaus Joensuun Laululavalla. Tuhannet lapset (esikoinen mukaanlukien) laulavat.
Tyttären lentopalloharrastus vei perheemme Vaasan Powercup-turnaukseen ja ensimmäistä kertaa kokeilimme karavaanarielämää ja itse myös koulumajoitusta.

Hieno tapahtuma ja paljon tunteita Powercupissa!
Lentiskentän laidalta löytyi toinenkin fitnessäiti, upea Hanna Saario!

Juhannusta vietimme jo kolmatta kertaa sukulaisten mökillä merisaaristossa. Kyllä sielu lepäsi!

Häissä Kiteellä. Aivan upea hääauto (sopi minun mekkooni, joten piti kuva ottaa)!
Suomen paras festari: Ilosaarirock!
Suvun tilalla piipahtamassa - ja makkaraa sekä tikkupullaa paistamassa.

Onko kilpailun jälkeen (fitness)elämää?


Jos mennään sitten vähän pintaa syvemmälle..? Täytyy myöntää, että minulta on vienyt aikaa sulatella tätä kisarupeamaa. Jotenkin kisan jälkeinen aika on tuntunut jopa dieettiin verrattuna vaikeammalta. Dieetillä oli niin helppo (?!) elää rutiininomaisesti niissä annetuissa raameissa tavoitetta kohti: tehdä treenit ja syödä ohjeen mukaan sekä huolehtia palautumisesta. Entäs nyt, kun tavoitetta ei ole?
No joku siellä tuumii heti, että siitä vain uutta tavoitetta asettamaan! Mutta kun en halunnut heti hötkyillä päätösten kanssa. Enkä halua kisapäätöstä tehdä vieläkään. Ehtii sen kyllä ja motivaation on oltava kohdallaan, kun tietää, mitä kisaaminen vaatii. Enkä minä tietenkään tuuliajolla ole ollut. Onhan minulla valmentajan treeniohjelmat ja ruokailuohjeet edelleen. Ei vain sellaista "sisäistä pakkoa" niitä noudattaa - ja se tekee siitä minulle vaikeaa. Hassua ja mielenkiintoista! Taas oppii jotain uutta itsestään...

On ollut todella mielenkiintoista makustella tätä offseason-elämää ja seurata, miten kroppa palautuu kisakireydestä ns. normimittoihin. Kiloja on tullut oikeastaan se, mitä valmentaja kaavailikin, noin 10 kiloa sitten kisojen - ja väittäisin, että tuossa kertymässä on myös lisää lihasta. Dieetin ansiosta olen oppinut aivan eri tavalla havainnoimaan kehon kättäytymistä ja tullut herkäksi huomaamaan, mikä tekee hyvän olon ja mikä taas ei. Miten keho reagoi erilaiseen syömiseen ja treenaamiseen, erilaiseen elämään kuin dieetillä. Täytyy kyllä näin jälkeenpäin todeta, etten ole koskaan voinut niin hyvin, kuin dieetillä - olin siis vielä energisempi ja iloisempi, kuin ihan jo luonnostaan olen, heh!  Toki loppuaika oli dieetilläkin rankkaa, sitä yhtään vähättelemättä. Mutta minun kehoni selkeästi rakastaa rytmiä, niin treeneissä, syömisessä kuin nukkumisessakin!

Varsinkin puhtaasti syöminen on parasta keholle ja mielelle! Toki rentoilukin on mukavaa ja mielestäni erityisesti henkisen palautumisen kannalta tärkeää, niin ravinnossa kuin treenissä. Ja vaikka kovasti liputankin puhtaan ruoan puolesta, olen edelleen sitä mieltä, ettei näissä asioissa - kuten elämässä ylipäätään - kannata ajatella mustavalkoisesti. (Rakastanhan itsekin punaviiniä ja kyytipoikana juustot tai tumma suklaa, nam!) En edelleenkään tule ketään (pyytämättä) neuvomaan syömisissä tai juomisissa, saati elämäntavoissa ylipäätään. Jokainen tekee siten, kuin parhaaksi näkee, kunhan ei loukkaa muita. Itselle selkeästi sopii puhtaasti syöminen ja kovaa treenaaminen - ihan parasta! Mutta on toki ollut hienoa huomata, että on voinut omalla esimerkillään kannustaa muita pitämään parempaa huolta itsestään, vaikka ihan pienin askelin. Se lämmittää mieltä! Ja ihan parasta on ollut tutustua huippuihin tyyppeihin, jotka jakavat saman innostuksen tähän lajiin ja elämäntapaan!

Kisan jälkeen tuli blogihiljaisuutta ehkä siksikin, että emmin omaa fitness-minääni, onko sitä? Tuntui (ja tuntuu edelleen), että olen varsin kaukana Fitnesspäiväkirjojen hahmoista, vaikka kisoissa menestyinkin (viides tila SM-kisoissa sitä mielestäni on). Ehkä epävarmuus johtui siitä, että fitness on minulle harrastus, eikä elämä. Erittäin tärkeä osa elämää silti, myönnän. Varsinkin jos edellä mainitut kova salitreeni ja puhdas ravinto kuuluvat käsitteeseen. Mutta ehkäpä olen jo ansainnut jonkinlaiset "kannukset"fitnessmaailmassa, ilman mitään hypetystä ja ihan nöyrästi. Ehkäpä fitnessiä voi harrastaa jokainen tavallaan, ahtamatta itseään mihinkään muottiin, varsinkaan julkisuuden luomiin muotteihin? Itse olen yksinkertaisesti parempi ihminen niin fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti, kun käyn salilla.

Joten rakkaudesta lajiin, blogikirjoittelu käynnistyy jälleen. Pysykäähän kanavalla!

Iloa ja valoa! <3

torstai 7. toukokuuta 2015

Kisaraportti osa 2: Kisapäivä kuvin ja kommelluksin

Hieman on viipynyt tämä kisakoosteen toinen osa, pahoittelen! Olen ehkä tarkoituksella antanut enemmän aikaa arjessa kaikelle muulle kuin fitnekselle. Toki valmentajan kanssa istuimme heti tuoreeltaan alas ja teimme ihan kuvien kanssa kisa-analyysiä yhdessä. Samoin dieettiä lähdettiin purkamaan reverse diet -mentaliteetilla lisäten hiljalleen hiilareita ja vähentämällä liikuntaa. Lupa on kuitenkin ollut myös cheatmeal-aterioihin (eli syödä välillä ihan mitä vaan) ja on tässä tullut juhlittuakin ystävien kanssa pitkästä aikaa!

Arkeen on silti mukava palata, vaikka se tuntuu nyt hieman vaikealta, kun sitä selkeää tavoitetta tekemiselle ei enää ole. Hallittu ja hillitty paluu arkeen kurinalaiselta kisadieetiltä on kuitenkin parasta niin keholle kuin mielellekin. Minulle selkeästi sopii puhdas syöminen ja usein treenaaminen, mihin sitä muuttamaan? No mutta, nyt palataan vielä hetkeksi kisapäivään sanoin ja kuvin...

Ennen kuin kukkokaan kiekui...


Ihana Linda, jonka isä muuten Nurmeksesta ja sukua myös Valtimolla.
...koitti aamunousu kisapäivänä, nimittäin ennen kello neljää. Heräsin täydestä unesta puhelimen herätykseen ja olin ihan pihalla! Lisäksi puhelin siinä samalla ilmoitti, että akku on ihan lopussa, vaikka olin laittanut sen hotellihuoneen pistokkeeseen latautumaan. Joku oikosulku siihen kai oli tullut, kun ei (myöhemmin tarkistettuna) yöpöydän lamppukaan enää suostunut samasta pistokkeesta virtaa ottamaan. Hieman kylmän hiki nousi, kun tajusin, että huonolla tuurilla akku olisi loppunut yöllä, eikä tämä kilpailija olisi herännyt ajoissa...

Oli siis lähdettävä kisameikkiin ja hiustenlaittoon Hakaniemeen. Nopea aamupala (tarkka, valmentajan määräämä tankkaus) ja sitten ystäväni Karitan kanssa etukäteen tilatun taksin kyytiin Solana Fitness Centerille.

Onpa räpsyttimet, mutta kukaanhan ei näin läheltä niitä katso?
Kuten kisabikinienkin suhteen, päätin luottaa ammattilaisiin myös meikissä ja hiuksissa. Sahara Beauty & Desing oli laittanut "kisastudion" Solanaan ja pääsin lauantaiaamuna klo 4.30 ensimmäisten kilpailijoiden joukossa käsittelyyn. Itsekin kilpaillut Linda Härkin maskeerasi minulle kisameikin. Kisaväriähän ei laiteta kasvoihin, vaan ne meikataan. Kisameikin on oltava tarpeeksi vahva, koska lavan valot ovat hyvin voimakkaat. Silti kieltämättä itsekin ihmettelin massiivisia tekoripsiä ja silmämeikkiä, että ihan oikeastiko tämä ei ole liikaa..?

Meikin jälkeen sitten seuraavaksi Kia Nummisen "penkkiin" ja vuorossa hiukset. Edellisenä päivänä olin pessyt ja föönannut hiukseni ja nyt toivoin naisellista ilmettä ja kiharaa lähinnä latvoihin - ei siis sellaista kikkarakäkkärää!

Ja sitä sain, mitä tilasin. Kyllä ammattilaiset osaavat! Muutoinkin oli niin jotenkin rauhallinen ja varma fiilis tuolla Solanassa, eikä jännityksestä tietoakaan. Ja olo ja varmuus lisääntyivät vain, kun stailaus tuntui omalta ja aikataulu piti.

Ihana aviomieheni tulikin meitä hakemaan autolla Hakaniemestä kuuden maissa ja palailimme hotellille - toiset aamupalalle ja minäkin sain taas tankata, nam!








Onnistunut stailaus ja kisalook, eikö?!

Kisapaikalla tunnelma tiivistyy


Aamulla Kulttuuritalon takatiloissa oli vielä rauhallista, kun kisani oli ensimmäisten joukossa. Energyn tiimi valmiina!
Minä ja "koutsi" Hanna-Leena Kemppainen. Eikä vieläkään jännitä. Ja mikäs jännittäessä, kun kunto ja stailaus on kohdallaan!

Naurettiin siinä ihan porukalla minun Barbie-lookilleni (joka siis oli todella onnistunut, mutta ei minua kuulemma ollut tunnistaa)!

Jalat välillä ylös, etteivät keräisi nestettä. Aika leppoisaa oli tuossa vaiheessa!


H-hetki koittaa - käytännössä kolmet kisat?


Ruuhkaa lavalla.
Viimein koitti itse kilpailu ja sarjassani bodyfitness masters 35 oli ennätysmäärä kilpailijoita, kaikkiaan 28! Näihin kevään kilpailuihinhan ei ole erikseen karsintakisoja vaan tarvittaessa tehdään esikarsinta eli eliminaatiokierros, josta 15 parasta pääsee siihen varsinaiseen kilpailuun.

Kilpailijoita olikin lavalla ihan tungokseen asti ja lavatuomarit saivat urakalla ohjata tyttöjä suuntaan ja toiseen. Itse muistan, että lavalle päästyäni esikarsinnassa oli hieman epätodellinen olo ja mielessä mietin, että nyt ja tässäkö tämä on?!

I feel good... Ja se taisi näkyä katsomoonkin?
Jännitystäkin hieman oli aluksi ja se lopulta nousi vasta jonottaessa lavalle. Ei kuitenkaan mitään lamaavaa tai pelottavaa jännitystä, vaan sellaista kihelmöivää kutkutusta. Silti oli hyvä fiilis ja hymy irtosi luonnollisesti. Tätä hetkeä oli odotettu ja tehty niin pirusti töitä.

Katsomossa oli mies, hyvä ystävä sekä minulle hyvin läheinen serkkutyttö. Katsomo oli sen verran valoisa, että saatoin nähdä heidät siinä neljännellä rivillä aitiopaikoilla, kun tiesin mistä paikat olivat varanneet aamutuimaan.

Lavalla ainoastaan harmitti välillä se, ettei juuri kilpailijapaljoudesta johtuen tilaa oikein ollut tehdä poseerauksia isossa rivissä tai sivurivissä kunnolla, mutta se kuuluu asiaan, eikä sen saa antaa häiritä omaa suoritusta.

Esikarsinnasta pääsin jatkoon eli 15 parhaan joukkoon ja odottamaan varsinaista kilpailua...

Varsinainen kilpailu ja sen 15 osanottajaa.

Pääsin alkukilpailun ensimmäiseen vertailuun ja se tietää aina hyvää finaaliin pääsyä ja sijoitusta ajatellen.

Minut pyydettiin kuitenkin myös toiseen vertailuun ja rankaksi kävi, poseeraaminen on nimittäin raskasta puuhaa, huh!

 

 Finaali ja palkintojenjako


Vakuutin tuomarit ja selvitin tieni finaaliin eli kuuden parhaan joukkoon. Sen verran kuitenkin valmentajan kanssa tuumailtiin tulosta ja odoteltiin finalistien julkaisemista siellä takatiloissa, että tuli kiire!
Heti kun finalistit oli julkistettu, täytyikin jo siirtyä jonoon lavan taakse. Oli siis sinä aamuna jo kolmas kerta, kun jonotin päästäkseni lavalle!

Valmentaja halusi nähdä suorituksen itsekin, joten syöksyi katsomon puolelle ja minä huomasin jonossa, että finaaliin puettavat korut unohtuivat kokonaan!

Kysyin avustavalta lavatuomarilta, että vieläkö ehtii takahuoneesta hakemaan, muttei siihen ollut enää mahdollisuutta. En missään nimessä halunnut ottaa sitä riskiä, että vuoroni menisi ohi ja kisani myös sen siliän tien. Kaikesta tästä hässäkästä huolimatta minulla oli niin niin hyvä fiilis, ettei tuo korujen puuttuminen muuta kuin naurattanut. Tuomarikin vakuutti, ettei tämä kisa ole koruista kiinni! Itse vastasin, että kauniisti kirjaillut Biancaneven bikinit olkoot nyt koruni ja päätin säihkyä olemuksellani korujenkin edestä. Ja finaalin aloittava, jokaisen yksitellen suorittama, T-kävely menikin rennosti säteillen! Nautin sydämeni kyllyydestä, totta tosiaan!







Ja T-kävelyn jälkeen fysiikkavertailu. Jaksaa jaksaa...

Ja niin minut kutsuttiin toisena vastaanottamaan palkintoa eli se tiesi viidettä sijaa!

Mahtavan päivän upea päätös. Olo väsynyt, mutta onnellinen! Tällä kokoonpanolla pääsimme myös Iltalehden nettisivuille.
Ja siis ihan pokaalin kanssa kotiin. Tosin pokaalista sen verran, että meillehän jaettiin väärät pokaalit... Tämä selvisi minulle vasta lauantai-iltana, kun syynäsin viimein rauhassa palkintoani: siinä luki bodyfitness masters45! VOI EI! No, arvelin, että pokaalit olivat varmaan menneet sekaisin meitä aiemmin palkittujen masters45-sarjalaisten kanssa. Etsin (vihmeränä tyttönä) tulosluettelosta kyseisen sarjan viidenneksi tulleen nimen. Numerotiedustelun ja facen kautta laitoinkin heti Päivikille (terkkuja, jos luet tätä <3) viestiä, mahtoiko minun pokaalini olla hänellä, kun hänen palkintonsa sattui olemaan minulla? Kaikkea sitä sattuu! Päivikki vastasikin sunnuntaiaamuna ja saimme järjestettyä vaihdon lopulta kotimatkalle Mikkeliin, missä Päivikki asuu. Palasin kotiin siis lopulta oikean pokaalin kanssa, huh!

Kilpailun jälkeen kävin vielä Kulttuuritalon takatiloihin pystytetyssä studiossa otattamassa itselleni muistoksi kuvat, joista sovin jo aiemmin kuvaaja Tomi Rehellin kanssa. Niistä tulikin upeita kuvia, ihan vaikka suurentaa ja seinälle ripustaa! Tämän blogin etusivun kuva ja profiilikuva ovat juurinkin noita Tomin ottamia.

Sitten vielä katsomoon kannustamaan muita kilpailijoita ja kiertämään läpi messuosastot hyvien kisatarjousten toivossa. Ja otettiin vähän omiakin kuvia muistoksi!






























Erityisesti halusin käydä Biancaneven osastolla kiittämässä ihan mahtavista kisabikineistä ja hyvästä palvelusta - ja tietysti näyttämässä pokaaliani. Eikä tuolta osastolta poistuttu ilman ostoksiakaan!















Ja illalla sitten päikkärien jälkeen pienellä porukalla juhlaillalliselle suosittuun Patronaan, moderniin meksikolaiseen ravintolaan. Hieman jotain muuta, kuin kanaa ja parsakaalia! Antaumuksella maistelin ruokaa - ja kyllä, hieman viiniäkin...


Alkupalojen jälkeen pääruokaan ja valitsin (miten ihana muuten oli VALITA RUOKANSA) "Sopes de de mercado con frijol y chor" eli pyöreän maissiletun päällä muussattuja papuja sekä chorizo-makkaraa, salaattia, tomaattia, juustoa yms.
Jälkiruokaa, tottakai! Tämä oli "Flan" eli talon jälkiruoka, joka muistutti paahtovanukasta, nam!
 Ja sitten masu täynnä hotellille nukkumaan tietäen, että aamulla odottaa hotelliaamiainen, nam!


Kiitokset


Vaikka fitness-urheilu on monessa mielessä omaan napaan (ja peiliin) tuijottamista, ei se silti koskaan onnistuisi yksin. Moni ihminen on ollut matkan varrella tukena ja apuna. Nyt on kiitosten aika!

Haluan ensinnäkin kiittää omaa urheilija-yrittäjä-aviomiestäni ja perhettäni kaikesta avusta ja tuesta. Rakas mieheni varsinkin, ymmärsit miten tärkeä etappi tämä minulle oli. Kuuntelit ja itsekin kilpailevana urheilijana ymmärsit - ja halusit osaltasi tehdä tämän mahdolliseksi!

Työssäkäyvälle perheenäidille tämä ei olisi myöskään mahdollista ilman toimivaa ja varsinkin lastenhoidossa auttavaa lähipiiriä, johon kuuluvat omat vanhempani sekä myös miehen lähisukua. Iso kiitos teille kaikille, olette rakkaita ja tärkeitä minulle!

Lämpimät kiitokset valmentajalleni Hanna-Leena Kemppaiselle! En voi tarpeeksi korostaa ammattitaitoisen valmentajan merkitystä tällaisessa kisarupeamassa. Ja miten voikaan suunnittelussa ja aikataulutuksessa ottaa huomioon urheilijan oman elämäntilanteen, mieletöntä! Arvostan suuresti Hanna osaamistasi, eikä tullut mieleenikään kyseenalaistaa sitä missään vaiheessa. Päätin vain tehdä parhaani ja noudattaa pilkulleen ohjeita. Ammattitaidon ja ahkeruuden yhdistelmä tuotti tuloksen! Tämä on Hanna ilman muuta myös sinun onnistumisesi - ja meidän tiimin voitto!

Ystävät ovat myös kiitoksensa ansainneet. Teiltä olen saanut korvaamatonta tukea ja uskoa tekemiseeni. Erityisesti haluan kiittää Karitaa, joka on kanssani kiertänyt jo useammat fitnesskisat katsojana ja joka ensimmäisenä ehdotti minulle (ja ylipäätään ääneen lausui sen ajatuksen), että entäs jos sinäkin nousisit lavalle..? Karitalle myös erityiskiitos näistä hienoista kuvista, jotka ikuistit kisapäivänä ja aiemminkin olet salilla minusta ottanut.

Haluan vielä kiittää Energyn kuntosalia ja tiimiä - mahtava paikka ja mukava porukka! No, siitähän on jo tullut minun toinen kotini. Paljon kiitoksia myös työnantajalleni ylivertaisista työhyvinvointipalveluista sekä esimiehille ja työkavereille kannustavasta suhtautumisesta kilpailemiseeni. Kiitos myös kaikille salilla rokeasti juttelemaan tulleille ja tsempanneille. Näistäkin olen kaivanut voimaa väsymyksen hetkillä!

Olen myös tarvinnut kisailmeen luomiseen ja kunnon viimeistelyyn erinäisiä palveluita, joista olenkin jo osittain aiemmin kertonut. Erityiskiitokset: Biancaneve/Katja, Joensuun Hypoxi ja sen väki, Kauneuskeskus Cirra/Krisse, Hairstore Iso Myy/Tanja, Hyvänolon Keskus/Piia sekä Sahara Beauty & Design/Linda ja Kia.

Vielä totean, että on ollut aivan ihana tämän matkan aikana tutustua ihmisiin, jotka jakavat saman intohimon kehonrakentamiseen, ravintoon ja fitnesselämään. Heitä olen tavannut niin kuntosalilla kuin sen ulkopuolella, kursseilla, leireillä, messuilla ja nyt jopa ihan kisapaikalla. Aivan mahtavia tyyppejä olette! Koen olevani etuoikeutettu - ja tämä matka jatkuu...

Iloa ja valoa! <3

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kisaraportti osa 1

Niinhän siinä sitten kävi, että lauantaina Helsingin Kulttuuritalolla pidetyissä SM-kisoissa sijoituin sarjassani viidenneksi - ja tultiin siis ihan pystin kera kotiin! Ihan mieletön viikonloppu ja olen niin tyytyväinen ja onnellinen. Mutta kerrataanpa vielä hieman kisaa edeltäviä tapahtumia, valmistautumista ja toki itse kisafiiliksiäkin näin kisaraporttien muodossa...


Fitness Classic 2015: Bodyfitness masters 35, SM-finalistit ja minä oikeassa laidassa.

 

Kuikelosta kuoriutuu kisakaunotar

 

Sokerointitahna on luomutuote!
Jo kisaa edeltävällä viikolla aloitettiin kisalookin valmistelu. Kuorin ja kosteutin kroppaa ja viikko ennen kisoja kävin kauneushoitola Cirrassa koko kehon sokeroinnissa, jossa poistettiin ihokarvat (tämä siitä syystä, että kisaväristä ei tule nätti karvoituksen kanssa). Kävin elämäni ensimmäistä kertaa sokeroinnissa jo 5-6 viikkoa ennen tuota hetkeä, koska halusin katsoa miten ihoni reagoi siihen ylipäätään. Sitä testiä ei kannata jättää kisaviikolle, ettei tule ikäviä yllätyksiä!

Sokeroinnin avulla poistetaan karvat niiden kasvusuuntaan. Se aiheuttaa vähemmän ärsytystä, kipua ja karvan katkeilua kuin perinteinen vahakarvanpoistomenetelmä tai epilaattorin käyttö. Sokerointi on myös mahtava vartalokuorinta ja se saa ihon tuntumaan silkiltä. Sanoisin myös, että tulos on lisäksi paljon pysyvämpi: karva ei enää kasva samalla tavalla takaisin sokeroinnin jälkeen. Tällä toisella kerralla oli siis jo paljon vähemmän työstettävää.

Sopi ainakin minulle ja suosittelen varsinkin näin kesää vasten teitä naisia kokeilemaan (Cirra tarjoaa palvelua tällä hetkellä vain naisille)! Uskon, että kotona se parisuhteen toinenkin osapuoli tykkää, heh! Vaikka kyse oli osittain myös intiimialueen karvanpoistosta, niin Cirrassa Krisse oli niin ihana ja ammattimainen, että tämä asiakaskin pystyi rentoutumaan - vaikkei karvanpoisto nyt muuten erityisen mukavaa ole...



Kynnet kävin myös huollattamassa kantapaikassani Hyvän olon keskuksella luottotekijälläni Piia Turusella. Tällä kertaa hän loihti kynsiini kisabikineihin sopivan koristelun. Kisaviikolla foodprepissä napsahti yhden kynnen geeli särölle, mutta Piia otti panikoivan kisaajan pikakorjaukseen, ettei kynnen kestämistä tarvitse hermoilla. Mahtava palvelu kerta kaikkiaan!


Tukka hyvin, kaikki hyvin?

 


Kirkastusta ja hunajaista väriä tukkaan - ja tyytyväinen asiakas!
Hiukset laitettiin myös kuntoon ja Joensuun Hairstoressa Tanja on huolehtinut lookistani jo pitkään.
Väriä kirkastettiin ja latvat leikattiin. Tukkaahan minulla on omasta takaa siinä määrin, ettei kisalavalle tarvitse pidennöksiä tai tuuhennoksia hankkia.

Tanjaa voin lämpimästi suositella kampaamo- ja parturipalveluihin täällä Joensuussa. Itse olen aina erityisen tyytyväinen tämän värimestarin värjäyksiin. Ne onnistuvat upeasti jopa minun megatukkaani! Jos kiinnostuit, niin varaapa hetimiten Tanjalle aika, sinusta voi hyvinkin tulla vakioasiakas - kuten minusta!

Tanja laittoi värin vaikutusajalla myös ripset ja kulmat kuntoon, joten voi sanoa, että melko totaalinen "karvakäsittely" tuli tuolla viikolla tehtyä!

Hampaista sen verran, että omat hampaani ovat hyvässä kunnossa ja niin vaaleat jo valmiiksi, että suurempia tuunauksia ei niiden suhteen tarvinnut tehdä. Jonkin verran pidin kertakäyttöisiä ja käteviksi havaitsemiani valkaisuliuskoja suussa parin viimeisen viikon aikana, ei muuta!


Kisaväriä pintaan


Fitnesskisoissa kisailmeeseen kuuluu olennaisena osana kilpailijoiden kisaväri, jonka tehtävä on korostaa lihasten muotoja ja toki näyttäähän ruskettuneen näköinen kroppa lavalla aina kauniimmalta, kuin kalkkilaivan kapteeni.

Minulle kisaväri tehtiin Protan-värillä, jota laitetaan ihoon useampi kerros riittävän tummuuden saavuttamiseksi. Mieheni sai toimia telamestarina ja ensimmäinen värikerros laitettiin kisaviikolla tiistai-iltana. Yhteensä minulle laitettiin kaikkiaan seitsemän värikerrosta, muutaman kerran kävin tuona aikana suihkussa kevyesti suihkuttelemassa. Perjantai-iltana laitettiin viimeinen kerta väriä, jonka jälkeen en enää käynyt suihkussa. Kasvoja ei tuolla värillä vedetty, vaan kasvot meikattiin (siitä seuraavassa blogitekstissä).
Mieheni onnistui tuossa telaamisessa loistavasti. Kisaväristä tuli erittäin tasainen, eikä se vaatinut korjausta. Näki selvästi, ettei tela ollut rakennusalan yrittäjän kädessä ensimmäistä kertaa...


Perjantai - kisaa edeltävä päivä

 

Torstai-iltana tein foodprepin eli valmistin valmentajan tarkkojen ohjeiden mukaan kisaa edeltävät ruoat valmiiksi rasioihin. Pakkasin muutenkin kaikki tarvittavat ihan muistilistan kanssa laukkuihin.
Perjantaina astuin taas vaa'alle ja säikähdin ihan! Vaaka näytti 58,6 kiloa! Enpä muista, milloin olisin tuollaisia vaakalukemia katsellut! Huima lukema, kun ajatellaan, että lähdettiin reilusta 74 kilosta ja pituutta minulla sentään 173 senttiä. Valmentajani Hanna varoitti kyllä jo aiemmin, että suurin muutos kropassa tulee tapahtumaan viimeisillä viikoilla - ja toden totta näin kävi! Viimeistelyviikolla painoni putosi 2,6 kiloa, huh huh! Toki on syytä huomauttaa, että nyt kyse oli jo ihan nesteistä. Kisaviikolla hifistellään nesteen ja suolan määrällä ja kroppa pyritään saamaan mahdollisimman nesteettömäksi, että lihakset saadaan näkyviin.


Lihasten kanssa puolestaan jumpataan kisaviikolla niin, että ensin tyhjennetään glykogeenivarastot (eli hiilarienergia) lihaksista säännöstelemällä hillarien syöntiä ja pumppaavalla treenillä. Sitten aloitetaan hiilaritankkaus, että saadaan H-hetkeä varten lihakset täydemmiksi ja pyöreiksi. Tankkaus tehdään maltilla ja koko ajan seuraten sitä, kertyykö nestettä kroppaan. Jos näyttää siltä, että nestettä alkaa kerääntymään, vähennetään hiilareita ja lisätään rasvan määrää ravinnossa. Mielenkiintoista, eikö? Kaikki tähtää vain tuohon lyhyeen kisahetkeen lavalla!

Ja kyllä, melkoinen kuikelo tuijotti peilistä kisaa edeltävänä aamuna. Siitäpä sitten lähdettiin ajamaan Helsinkiin isäntä ratin takana ja minä mahdollisimman paljon jalat ylhäällä (ettei nestettä kerry jalkoihin). Kirjauduimme hotellille ja illemmalla lähdimme valmentajan kanssa vielä kilpailijarekisteröintiin Kulttuuritalolle.

Kilpailijarekisteröinti on pakollinen kaikille kilpailijoille. Rekisteröintitilaisuudessa kilpailijalta tarkistetaan ikä, pituus tai paino, riippuen siitä, mihin sarjaan hän osallistuu. Minulta bodyfitness masters 35 -sarjaan osallistuvana tarkistettiin, että ikää on riittävästi, heh!
Samalla kaikilta tarkistetaan, että kisa-asu on sääntöjenmukainen. Naisten sarjoissa se käytännössä tarkoittaa sitä, että kengissä ei ole korokepohjaa ja korko maksimissaan 12 senttiä korkea. Bikinit on oltava päällä ja niistä tarkistetaan erityisesti, että housujen takaosa peittää tarpeeksi pakaraa.

Rekisteröinnin yhteydessä sain kilpailijakortin, jolla pääsee kilpailijoille tarkoitettuihin takatiloihin lavan taakse. Myös tiimien huoltajat saivat omat huoltajakorttinsa. Siitäpä sitten lähdettiin takaisin hotellille vetämään viimeiset värit ja valmistautumaan seuraavaan päivään.

Jatkuu kisaraportissa 2...

Iloa ja valoa! <3

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Hurja painonpudotus

Oletteko seuranneet televisiosta amerikkalaista ohjelmaa Hurja painonpudotus? Tunnustan, että katson mielelläni erilaisia painonpudotusohjelmia, kotimaisia ja ulkomaisia. Onhan niissä (varsinkin noissa amerikkalaisissa) paljon hapatusta ja ylilyöntejäkin, mutta toisaalta on hienoa nähdä, kun ihmiset pääsevät irti tunnesyömisen pauloista ja ikään kuin syntyvät uudelleen löytäen tasapainon. Tai no, onhan tullut jo lööppejä jälkeenpäin takaisin lihoneista pudottajista, joka ehkä kertoo sen, ettei hetkellinen ääridieettaaminen välttämättä luo pysyvää tulosta vaan pysyvä elintapojen muutos?


Unelmakroppa?


Eräänlainen hurja painonpudotus on nyt takana itsellänikin. Kilpailudieetti on loppusuoralla ja kisat koittavat lauantaiaamuna. No, miten on sujunut? Täytyy todeta, että olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin tämä dieettini on edennyt. Oikeastaan vasta näillä viimeisillä viikoilla on ajoittain ollut hyvinkin voimattomia päiviä, odotin niitä jo aiemmin. Kyse ei ole niinkään väsymyksestä, sillä olen nukkunut hyvin. Energiat ovat vain välillä olleet niin vähissä, että suorastaan heikottaa. (Eikä blogiakaan jaksa päivittää, heh!) Mutta hormonitoiminta rullaa normaalisti - mikä naisella kertoo paljon - ja energiaa on riittänyt tehdä tarvittavat treenit ja arkiaskareet. Kaikki tämä on ihan valmentajan ammattitaidon ansiota. Kyllä!

 Ja onhan se kroppa muuttunut. Marraskuussa aloitettiin dieetti reilun 74 kilon painosta ja tänä aamuna vaaka näytti alle 60 kiloa. Mieletöntä, eikö?! Kyllä se vaan on hirmuinen kilomäärä tästä 173 senttisestä varresta - ja lihasta säästäen, pieteetillä pudottaen. Rasvaprosentti tämän päivän kehonkoostumusmittauksessa oli 9,8 prosenttia. Hurjaa!


Ystävä tiedusteli, että miltä nyt tuntuu? Siis kun on unelmakroppa? Vai onko se nyt se unelmakroppa? No, kyllähän tuo hyvältä peilistä katsottuna näyttää ja vaatteet istuvat ihan eri tavalla. Siis lököttävät! Omaan makuuni (ja taitaa miehenkin makuun) on aika kuivakka tämä emäntä tällä hetkellä. Mutta onhan muistettava, että kyse on hetkellisestä, lajin vaatimasta kilpailukunnosta, jota nyt tavoitellaan. Ensi viikolla muutaman vapaasyöntipäivän jälkeen aloitetaan purkamaan dieettiä hallitusti ja sitten saadaan taas pyöreyttä piirteisiin ja painoa vaakalukemiin. Dieetin jälkeen on kuulemma ihan hillitön nälkä, mutta täytyy hallita hetki syömisen kanssa, ellei halua Hurjaa painonlisäystä!




Hienosäätöä Hypoxilla


Hypoxihoidon odotetuin hetki: 20 minuuttia kuplivassa painepuvussa rentoutuen. Takana näkyy pystypyörä.


Vaakapyörässä painepuvun jälkeen.
Päätin jo dieetille ryhtyessäni, että kaikki mahdollinen tehdään sen onnistumisen eteen. Kiinnostuin Hypoxista, kun kuulin joidenkin käyttävän sitä kisakunnon viimeistelyssä - mutta toki sitä käytetään muutoinkin painonpudotuksen apuna.

Hypoxissa yhdistyy kevyt liikunta ja vaihteleva ilmanpaine ja se parantaa verenkiertoa ongelma-alueilla: käytännössä vatsassa, reisissä ja pakaroissa. Rasva varsinkin meillä naisilla lähtee useimmiten viimeisenä juuri noista paikoista. Minulla kun on ikääkin jo sen verran, että kaikki apu aineenvaihdunnan tehostamiseen mielestäni tarvittiin ja erityisesti tuo kohdennettu rasvanpoltto kiinnosti. 

Hypoxiasiakkaille annetaan yleensä hyvin tarkat ruokailuohjeet, mutta minulla toki valmentajan laatimaa dieettiä noudatettiin tarkasti ja hypoxihoidotkin limitettiin treeniohjelman lomaan sitä muuttamatta.
Toki vaikea on sanoa, mikä on kisadieetin ja mikä hypoxin tuloksia, mutta laitanpa tuolta hoitoajalta ennen-jälkeen otetut mitat ja niissä tapahtuneet muutokset tähän teillekin ihmeteltäväksi. Hurja muodonmuutoskin ihan senteissäkin, eikö? Jo reiden ympärys kapeni kuukaudessa seitsemän senttiä! Ei ihme, että vaatteet roikkuvat päällä! Tästä näkee, että dieetissä eniten on tapahtunut juurikin viimeisen kuukauden aikana.

Täytyy todeta, että olen tyytyväinen Hypoxiasiakas. Ennen kaikkea koin saavani apua aineenvaihdunnan tehostamiseen ja ihon kiinteyttämiseen juurikin noilla mainituilla ongelma-alueilla. Eikä mielestäni sovi ollenkaan vähätellä Hypoxihoitojen palauttavaa vaikutusta, kun treenataan kovaa vähillä energioilla. Jokainen vierailu Joensuun Hypoxilla oli minulle myös eräänlainen rentoutumishetki (vaikka siellä laitteessa pyöräilläänkin). Varmasti siis myös välillistä vaikutusta sitä kautta, kaikenlainen stressi kun haittaa rasvanpolttoa... Ehkäpä vielä bloggaan noista hoidoista myöhemmin tarkemmin, mutta lisätietoja saatte Joensuun Hypoxilta ja suosittelen, että käykää vaikka ihan tutustumiskäynnillä ja itse kokeilemassa laitteita.

Nyt ottaa mieheni telan käteen ja alkaa levittämään ensimmäistä värikerrosta. Siitäpä bloggaankin sitten seuraavaksi?

Iloa ja valoa! <3

PS) Jos on kirjoitusvirheitä tai epäselviä lauseita, niin sorry! Hiilarit on nyt aika alhaalla,..